Elsa Heporauta oli visionääri. Hän puhui kalevalaisesta renessanssista, jonka tulisi ulottua kaikille elämän alueille. Kotimaisuuden ja kalevalaisen hengen tulisi näkyä kodin sisustuksessa, vaatteissa, matkamuistoissa, lasten kasvatuksessa ja kaikessa sivistyksessä. Fyysisesti näkyvin saavutus tässä oli varmasti Kalevalaisten Naisten Liiton Kestikartano-ravintola Helsingissä. Sen suunnittelussa oli jokainen yksityiskohta mietitty juuri suomalaisuuden ja kalevalaisuuden näkökulmasta. 40-luvulla järjestettiin jopa kalevalainen huonekalusuunnittelukilpailu, josta oheinen kuva.

 

Miten Elsan visio voi tänä päivänä? Kalevalaisuus on niin moninaista, että jokaisesta kodista löytyy varmasti jokin siihen liittyvä asia. Helposti kalevalaiseksi piirteeksi miellettäviä, perinteisesti suomalaisessa kodissa näkyneitä asioita, kuten ryijyjä, räsymattoja, puisia koriste- ja käyttöesineitä tai itse kirjailtuja liinoja ja vaatteita, sukupolvelta perintönä siirtyneitä aarteita, osa taas uutta ja itse hankittua.

 

Ryijyt ovat tulleet moderneihin koteihin hyvien akustisten ominaisuuksiensa vuoksi. Vinteiltä tehdään nyt mieluisia löytöjä. Mummun tai äidin käsityöt ovat taas haluttua perintöä, jolla kaikuva kivitalo saadaan vähän kodikkaammaksi. Matoissa on paljon kuvioita, jotka on lainattu vanhoista perinteisistä käsityömalleista, kuten kansallispukujen nauhoista tai lakanan pitseistä. Perinteiset räsymatot ovat nousseet lattioilta myös tyynynpäällisiksi.

 

Tuohipunontaa käytetään mitä erilaisimpien materiaalien työstämisessä. Monelle ovat varmasti tutut huovasta tehdyt designvirsut tai vanhoista kahvipaketeista punotut kauppakassit. Omin käsin tekeminen on jälleen pop. Mitä kekseliäämmin kierrätymateriaaleja käytetään, sen suurempaa tyydytystä lopputulos tuo tekijälleen.

 

Mitä kalevalaista voisi olla modernissa kodissa, jossa tekstiilien määrä on minimoitu eikä mistään löydy tuttuja kuvioita tai materiaaleja? Voiko koti olla kalevalainen ilman kirjahyllyä ja kirjoja? Itselleni kalevalaisuus merkitsee myös yhteisöllisyyttä, ihmisten kohtaamista ja ilojen ja surujen jakamista, juhlan ja arjen vuorottelua vuodenkierron mukaan. Vieläkö kodeissamme asuu kalevalainen vieraanvaraisuus? Kohottuvatko kamanat ja alenevatko kynnykset, jotta naapuri tai ystävä voi piipahtaa ilman sen kummempaa syytä? Onko ystävän kanssa nautittu saunaolut kunnioitus Osmattarelle ja saunan haltijalle? Vieläkö naapurille kiikutetaan lämpimäinen?

 

Onko kalevalainen koti aina siellä, missä ihminen asuu? Entäpä jos koenkin, että kalevalainen kotini on jokin tietty sävelmä, runo, maisema tai yhteisö? Mikä sinulle on kalevalainen koti?

 

Sisustussuunnittelija Hanna Rantanen, Kalevalaisten Naisten Liiton hallituksen jäsen Tampereelta