Kullero kukki Buranovossa. Kuva Ildikó Lehtinen.

Oli tammikuu 1990. Joukko suomalais-ugrilaisista kansoista kiinnostuneita tutkijoita ja taiteilijoita kokoontui perustamaan seuraa, jonka tarkoituksena oli luoda yhteyksiä Suomen ja Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen välillä. Nimiehdotuksia oli erilaisia. Edesmenneen professori Mikko Korhosen ehdotuksena oli ”italmas”, joka udmurtin kielellä tarkoittaa udmurttien kansalliskukkaa kulleroa. Kauniilta sointuva nimi iskostui mieleeni udmurttien symbolina.

 

Kullero kangasti mielessä, kun kesäkuun alussa joukko kalevalaisia naisia oli lähdössä Moskovasta Iževskiin, Udmurtiaan. Moskova otti vastaan juhlatunnelmissa ja kesäisenä. Käsillä oli jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ja Venäjän kansallispäivän aatto. Moskovajoen ranta täyttyi kävelijöistä ja oppaamme Tatjana kertoi muuttuneesta Moskovasta, uudelleenrakentamisesta ja odotuksista.

Udmurtiasta ja udmurteista pähkinänkuoressa

 

Ižjoen rantakadulla. Taustalla teollisuuskaupungin näkymiä. Kuva IL.

Udmurtia on oikeastaan lähellä. Moskovasta matka kestää lentäen puolitoista tuntia. Tasavalta sijoittuu Volgan sivujokien Vjatkan ja Kaman välimaastoon, jota halkovat monet joet. Alue oli udmurttien ja komien esi-isien eli kantapermiä puhuvan väestön asuttamana ainakin pronssikaudelta asti.Pääkaupungin nimi, Iževsk, kertoo kaupungin sijainnista. Se nimittäin rakennettiin Ižjoen rannalle, ja siitä johtuu udmurtinkielinen nimi Ižkar, jossa ”kar” tarkoittaa kaupunkia. Kaupunki on saanut alkunsa vuonna 1760 rautaruukista. 1800-luvun alusta lähtien Iževskistä tuli Venäjän aseteollisuuden keskus. Asetehtaassa Mihail Kalašnikov suunnitteli maineikkaan AK-47 rynnäkkökiväärin vuonna 1949, josta muistoksi on perustettu Kalašnikovin museo vuonna 2004.

Udmurtinkielisiä lastenkirjoja Udmurtian yliopiston kirjastossa. Kuva IL.

 

Udmurtit, entiseltä nimeltään votjakit ovat alueen alkuperäiskansa. Nyt he ovat Udmurtiassa ja myös sen pääkaupungissa vähemmistönä.

Udmurtin kielen vanhimpia muistomerkkejä on udmurtin kielioppi  vuodelta 1775.

 

Mistä kiinnostus udmurtteihin?

 

Suomessa suomalais-ugrilaisten kielten, ja näin myös udmurtin, tutkimus alkoi 1800-luvulla. Antti Juhana Sjögren viipyi udmurttien parissa kolmen viikon ajan vuonna 1827 useita vuosia kestävällä tutkimusmatkallaan. Seuraava tutkija oli Torsten Aminoff, joka tutki kielen lisäksi myös mytologiaa vuonna 1878. Kielentutkija Yrjö Wichmann teki vuoden mittaisen tutkimusmatkan udmurttien pariin 1891‒1892 tuoden sieltä runsaan saaliin: 550 laulua, 10 itkua, 40 rukousta, 37 loitsua, 55 satua ja lisäksi arvoituksia ja sananlaskuja. Tutkijat näkivät mielellään sukukansoissa ”suomalaisia” piirteitä. Wichmann arvioi, että ”täkäläiset votjakit ovat sangen ystävällisiä ja hyviä ihmisiä. Luonteeltaan hyvin suomalaisten kaltaisia”.

Buranovon mummoissa on virtaa!  Mummot esiintyvät maaseutujuhlissa, mutta myös nuorten discoissa. Kuva IL.

Buranovon mummojen kylässä teki tutkimusta kansatieteen tutkija U. T. Sirelius 1907. Päin vastoin kuin Wichmann, Sirelius ei saavuttanut kyläläisten luottamusta ja hän pettyi Iljan päivän juhlan juhlijoihin. Seuraavana vuonna udmurttien parissa liikkui Albert Hämäläinen keräten onnistuneesti tietoa häätavoista. Uskontotieteilijä Uno Harva (Holmberg) teki kaksi matkaa udmurttien pariin osallistuen uhrijuhliin 1911 ja 1913.

 

 

 

Miten vaalitaan perinteitä Udmurtiassa?

 

Gerber-juhla on kansallisjärjestöjen, yliopiston ja musiikkikoulun järjestämä juhla. Suomen kielen opiskelijoita poseeraamassa Kalevalaisten naisten ryhmän kanssa. Kuva Tuula Hyyrö.

Mitä kokemuksia meille kertyi? Osallistuimme kaupungin Gerber-juhliin, joka pidettiin Venäjän kansallispäivänä. Yliopistossa suomalais-ugrilaisten kielten professori Natalja Kondrjateva kertoi yliopiston vaiheista ja Nadežda Stepanova naisjärjestön monipolvisesta toiminnasta. Vierailimme Udmurtian kansallislukiossa, joka liputtaa udmurtin kielen puolesta. Ongelmallista on, että äidinkieltä opiskellaan ainoastaan vieraana kielenä ja Venäjän opetussuunnitelmassa se on ainoastaan vapaaehtoista.


Gerber-juhlassa Ižkarissa. Kylvökauden päätteeksi pidetystä juhlasta on tullut udmurttien kansallisjuhla, jota vietetään niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Kuva Tuula Hyyrö.

 

Valerija on saanut päästötodistuksen musiikkikorkeakoulusta. Ohjelmaan kuului udmurttien perinteisiin tapoihin liittyviä esityksiä. Kuva IL.

 

Suomalais-ugrilaisia kieliä opiskeleva Jevgenija Arkova lauloi hyvän- tekeväisyyskonsertissa unkariksi ja udmurtiksi. Kuva IL.

 

 

 

 

 

Tyttöjen ja poikien kansallispuvut on ommeltu opettajavoimin. Kuvat IL.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Udmurtian kansallislukion oppilaiden vauhdikasta esitystä. Kuva IL.

 

 

Kansallispukuja, tanssia ja laulua sen sijaan vaalitaan edelleen näkyvästi ja kuuluvasti. Kouluissa on folklore -ryhmiä, mutta näin myös kylissä, joista tunnetuimmat ovat Buranovon mummot. Eniten meitä sykähdytti naisten spontaaninen ja sydämestä tullut lauluinto, johon liittyi myös hauskanpitoa ja pukuloistoa.

Buranovon mummojen ohjelmistoon kuuluu perinteisiä lauluja, mutta myös suosittuja iskelmiä. Kuva IL.

Sauna kruunasi pitkälle venähtäneen juhlaillan. Kuva IL.

Tämän kaiken saimme kokea Gožnjan kylässä, joka sijaitsee pääkaupungista lounaaseen. Kylässä ei ole kirjastoa eikä edes kulttuuritaloa. Kyläläiset keräsivät kuitenkin talkoovoimin rahaa ja pystyttivät ulko-uunin puistoon. Räiskäleitä paistaessa laulu raikuu ja tanssikin käy.

Jäähyväiset udmurttien tapaan. Kiitos ja kenties näkemiin! Kuva Tuula Hyyrö.

 

Kansallisruokia – ohukaisiin on kätketty hirssipuuroa, munapiirakoiden mausteena on suolaheinää. Kuva IL.

 

 

 

 

 

 

Naapurikylän naisia tuli tervehtimään kaukaisia vieraita. Kuva IL.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalevalaiset naiset ja suomalais-ugrilaiset kansat

 

Kirjailija Elsa Heporaudasta oli moneksi. Hänen suurena haaveenaan oli yhdistää naisia eri lähtökohdista. Lähisukukieliä puhuvia vienankarjalaisia, inkeriläisiä eikä virolaisia olltu unohdettu.

Gožnjan kylän koulussa tervehdittiin venäjän, udmurtin ja suomen kielellä. Koulussa opetetaan udmurttia vieraana kielenä, välitunneilla lapset puhuvat keskenään udmurttia – toistaiseksi. Kieltä elvytetään lastentapahtumissa ja työpajoissa. Kuva IL.

Heimopäivänä 1941 oli tarkoitus järjestää juhla ”Kalevalan ja Suomen muun suvun yhteisten kulttuuriperinteiden hengessä”. Aate oli Elsa Heporaudalle tuttua myös miehensä kautta. Frans Akseli Heporauta (Hästesko) oli heimotyön kannattaja aina 1920-luvulta lähtien ja toimi Suomalais-ugrilaisen kulttuuritoimikunnan sihteerinä ja sittemmin puheenjohtajana aina vuoteen 1946 asti. Kalevalaisten Naisten Liitto on virittänyt yhteistyötä sukukieliä puhuvien kansojen kanssa 1990-luvulta lähtien.

Perinteinen näkymä Gožnjassa – kurkistusta menneeseen aikaan. Kuva IL.
Liikuttava hetki – kuulimme itkuvirsiä ja värväyslauluja miltei sadan vuoden takaa. Kuva IL.
Kävimme Pjotr Tšaikoivskin syntymäkodissa Votkinskissa. Kuva IL.
Kahdeksansakarainen tähti on onnea tuottava symboli. Tässä kuvio on kudottuna lapsen kantopussiin. Sama kuvio toistuu myös Udmurtian kansallislipussa. Kuva IL.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomessa perinteitä vaalitaan Unescon hengessä ja valtiovallan tukemana. Kun kurkistamme Venäjän sukukansojen elämään, huomaa, että oman kulttuuriperinnön vaaliminen on vapaaehtoisella pohjalla. Yhteistä meissä on naisten huomattava osuus kulttuurin toimijoina ja perinteentaitajina. Toinen kalevalaisia naisia ja udmurttilaisia naisia yhdistävänä tekijänä on, ettei ketään jätetä yksin vaan toimitaan aina yhdessä.

 

Ildikó Lehtinen

24.6.2018