Kalevala Koru ja Kalevalaisten Naisten Liitto järjestävät myös tänä vuonna jouluisia puurojuhlia paikkakunnan yksinäisille ja yksineläville. Puurojuhla järjestetään useilla eri paikkakunnilla Liiton yhdistysten vapaaehtoisten voimin.

 

Kalevala Korulle joulukuu on perinteisesti vuoden tärkein kuukausi, ensimmäiset Kalevala Korut näkivät päivänvalon joulukuun 8. päivänä vuonna 1937. Alusta alkaen korujen valmistuksen rinnalla on ollut mukana hyväntekeväisyys yhdessä Kalevalaisten Naisten Liiton kanssa. Jouluiset puurotilaisuudet järjestetään yhteistyössä Liiton yhdistysten kanssa joulukuussa 2018 heidän omilla paikkakunnillaan.

 

”Meidän yhteisenä tavoitteena on tavoittaa paikallisesti yksinäisiä ja yksineläviä ihmisiä ja samalla tuoda esiin omistajajärjestön ja Kalevala Korun pitkää historiaa sekä roolia aktiivisena toimijana erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa”, sanoo Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.

 

Alla puurojuhlien tapahtumapaikkakunnat yhteyshenkilöineen:

Teuva, juhla pidetty 27.11. Teuvan nuorisoseuran talolla,Teuvan Kalevalaiset
Ilomantsi 2.12. klo 16:00, Parppeinpirtti, Ilomantsin Kalevalaiset Naiset, Liisa Matveinen, puh. 0400-322 595.
Kuopio 4.12. klo 17-19:30, Keskusseurakuntatalo, Kuopion Kalevalaiset, Liisa Saavalainen, puh. 040-746 2600.
Tampere 4.12. klo 10-12, Ravintola Selman kabinetti, Tampereen Kalevalaiset Naiset, Hilkki Pirinen, puh. 045-106 7251.
Laukaa 8.12. klo 10-12, Laukaan seurakuntatalo, Laukaan Kalevalaiset Naiset, Seija Tiihonen, puh. 040-724 6189.
Tukholma 11.12. klo 13-15, Tukholman suomalainen kirkko, Tukholman Kalevalaiset + Roslagen Kalevala, Sylvi Malmioksa
Äänekoski 11.12. klo 11-13, Äänekosken kirkon seurakuntasali, Äänekosken Kalevalaiset Naiset, Tanja Kirjanen,
puh. 040-578 9356.
Joensuu 13.12. klo 12-14, NNKY, Joensuun Kalevalaiset Naiset, Aino Kuittinen, puh. 040-584 3093.
Lempäälä 13.12. klo 9:30, Ehtookodin juhlasali, Lempäälän Kalevalaiset, Päivi Korteniemi, puh. 045-133 8596.
Hankasalmi 14.12. klo 11-13, Hankasalmen pääkirjasto, Hankasalmen Kalevalaiset Naiset, Liisa Kokko, puh. 040-578 3190.
Iisalmi 18.12. klo 14:00, Mielenterveyden tuki ry, Ylä-Savon Kalevalaiset, Eija Pennanen, puh. 050-550 1989.
Nurmijärvi 18.12. klo 11-13, Rajamäen kylätalo, Nurmijärven Kalevalaiset Naiset, Marja-Leena Sandelin, puh. 040-940 2294.
Suomussalmi 22.12. klo 13-15, Ämmänsaaren kirkko, Suomussalmen Kalevalaiset, Katri Rissanen, puh. 040-518 7393.