Tutkija Aira Kuronen FM keräsi 1990- 1997 Länsi-Inkeriin suunnatuilla

tutkimusmatkoilla huomattavan kansatieteellisen materiaalin, kun

Museovirasto oli ottanut Inkerinmaan alkuperäiskansan kansatieteellisen

perinteen keruun ohjelmaansa. Aira Kuronen tallensi nauhoitetuissa

haastatteluissa muistitietoa entisten inkerikkokylien kylämiljööstä,

elinkeinoista, asumisesta, kalendaari- ja ruokaperinteestä. Lisäksi

rakennus-, maisema- ja tilannevalokuvia kertyi noin seitsemän tuhatta.

Inkerinmaalla Soikkolassa asui ortodoksista uskoa tunnustavia

inkeroiskielen puhujia ennen 2. maailmansotaa noin 20 000. Inkeroinen

on itämerensuomalainen kieli. Inkerikot eli inkeroiset olivat

pääelinkeinoltaan kalastajia. Tutkimus kohdistui osittain myös

Inkerinmaalle 1600-luvulla muuttaneihin savolaisiin eli savakoihin ja

Kannakselta Äyräpäästä muuttaneihin äyrämöisiiin, yhteisnimeltään

inkerinsuomalaisiin, jotka olivat säilyttäneet oman kielensä ja luterilaisen

uskonsa. Heitä oli 1937 noin 140 000. Heidän pääelinkeinonsa oli

maanviljelys ja karjanhoito.

Alkusysäys Aira Kurosen Inkeri-tutkimuksiin tapahtui vuonna 1989, kun

Suomen ja Neuvostoliiton humanististen alojen työryhmät järjestivät

Inkerin tutkimuksen seminaarin. Tällöin hän tiedusteli Tarton

Kirjandusmuuseumin tutkijoilta mahdollisuutta päästä Inkerinmaalle

kansatieteilijänä haastattelumatkalle. Yhteys syntyi Eesti Rahva

Muuseumiin, ja 1990 hän pääsi museon tutkimusryhmän mukaan

ensimmäiselle tutkimusmatkalleen, joka tapahtui tutkijanvaihtona.

Matkat tapahtuivat suuren historiallisen mullistuksen aikana, kun

Neuvostoliitto romahti verettömästi 1991. Entisten vallanpitäjien ote

höltyi, ja myös virallinen yhteys Eesti Rahva Muuseumin kanssa päättyi

kolmannen matkan jälkeen. Sen jälkeeen matkat piti järjestää omana

puuhana Museoviraston tutkijana, kun kutsut oli hankittu

Inkeroismuseolta ja majoittajaperheeltä.

Aira Kuronen teki 9 tärkeintä keruumatkaansa 1990-1997. Hänen

haastattelemistaan henkilöistä suuri osa oli syntynyt 1900-luvun

alkupuolella, ja haastatteluaikana inkerikkoja oli enää noin 700.

Inkeroiskieli on tällä hetkellä katoamassa, sillä sen puhujia on noin 200.

Tähän katoamiseen ovat syynä Stalinin vainot, Siperiaan karkoitukset,

orjatyö ja 2. maailmansodan saksalaismiehityksen aika. Venäjä

valtakielenä on syrjäyttänyt inkeroiskielen. Parhaan tunnustuksen

työstään Aira Kuronen sai kertomansa mukaan Pertti Virtarannalta, joka

esitteli hänet vaimolleen Suomen parhaana inkeroisten asiantuntijana.

Aira Kuronen: – Nyt (2019) voi puhua perinteisestä inkeroisten

kansankulttuurista muistikulttuurina.

Ajatus c-kaseteille tallennetun haastattelumateriaalin digitoinnista syntyi

Joensuussa vuonna 2017. Silloin Joensuun kalevalaisten naisten

kutsumana tuli esiintymismatkalle inkeroislainen laulu- ja tanssiryhmä

Dmitri Harakka-Zaitsevin johdolla. Hän on YK:n alkuperäiskansojen

pysyvän forumin jäsen. Kulttuuri-illassa esitettiin Aira Kurosen

äänittämiä inkeroiskielisiä lauluja 1990-luvulta. Kun Karjalaisen

Kulttuurin Edistämissäätiöltä saatiin apuraha, osa haastattelumateriaalista

saatiin digitaaliseen muotoon. Materiaali tulee tutkijoiden ja harrastajien

käyttöön Soikkolan Inkeroismuseoon Inkerinmaalle ja Joensuuhun

Karjalan tutkimuslaitokseen.

Aira Kurosen teos Inkerikot. Historia, uskonto ja perinne ilmestyi 2008.

Hän kirjoitti tutkimustensa pohjalta myös teoksen, joka kuvaa 1900-

luvun alkupuolen inkeroisten ja inkerinsuomalaisten ruokaperinnettä ja

tuotantoa. Inkerinsuomalaiset naiset veivät Pietariin huomattavan

määrän maitotaloustuotteita, joilla oli erinomainen maine. Naisten

arkinen jokapäiväinen työ on dokumentoitu perusteellisesti.

Ruoanvalmistuksen tavat, ruoka-aineiden ja eri vuodenaikojen juhlissa

noudatettavien tapojen välinen yhteys on se perusta, mistä yhteisön

kulttuurin jatkuvuus syntyy. ( Aira Kuronen, Inkerin keittiö.

Ruokaperinnettä ja -ohjeita. SKS 2002)

Vaikka inkeroisten kieli on väistämättä katoamassa, inkerikko Larin

Parasken muistiin merkitty valtava kalevalainen lauluaarre säilyttää

inkeroisten muiston tuleviin aikoihin. Häneltä on kerätty enemmän

kalevalaista runoutta kuin keneltäkään muulta laulajalta, yli 30 000

säettä. Sen lisäksi häneltä merkittiin muistiin runsaasti satuja,

sananlaskuja, itkuvirsiä, loitsuja ja muuta perinnettä. Th. Schwindtin

laajassa Suomalaisia koristeita -teoksessa mainitaan esipuheessa Larin

Parasken huomattava osuus tiedon lähteenä ompeluornamentiikan alalla.

Aira Kuronen loi tutkimusmatkoillaan lämpimät suhteet

haastateltaviinsa: – Menneiden vuosikymmenien vaikeat olot eivät ole

sumentaneet valoisaa mielenlaatua. Inkeroisissa on samaa joustavuutta

kuin karjalaisissa. Mukautumista elinoloihin kuvataan usein osuvin

sanoin. ”Nii tantsit kuin soitetaan” , lausui eräs emäntä.

Tai niin kuin Larin Paraske sen lauloi:

Iloiten ikä lyhyempi

rallatellen rattoisampi –

itkiin on ikä pitempi

surren on aika surkeampi.

Yhäten ikä kulluu

hot itke tah iloitse

tah naura tah natise

(Sanoja 573, 5397 merkkiä)

Aira Kuronen ja Aino Kuittinen Inkeroisryhmä Joensuussa 13.8.2017

Kuva Lea Lihavainen Kuva Aira Kuronen  Inkeroisten digitointikuvat