Edellisessä kirjoituksessa käsittelin Pohjolan emännän Louhen muodonmuutosta sotakotkaksi, mikä ei ole ainoa muodonmuutos, jonka Louhi Kalevalassa kokee. Sen jälkeen kun Ilmarinen on takonut Louhelle sammon ja voittanut itselleen Louhen tyttären, Pohjan neidon, asiat kääntyvät päälaelleen: Ensinnäkin Pohjan neito saa Ilmarisen kotona surmansa julmalla tavalla. Tosin on Pohjan neitokin ollut vähän ketku – hän on leiponut Kullervo-orjan leipään kiven, ja kun sitten Kullervo on telonut siihen puukkonsa, hän on muuttanut karjan pedoiksi, jotka ovat raadelleen emäntänsä hengiltä.

 

Näin Louhi menettää esikoistyttärensä, ja niin kuin tämä ei riittäisi, hänen muukin perheensä surmataan. Hänen miehensä kuolee, kun Pohjolan häihin kutsumatta jäänyt Lemminkäinen saapuu suutuksissaan Pohjolaan ja tappaa Pohjolan isännän. Tämän jälkeen leskeksi jäänyt Ilmarinen ryöstää Louhen nuoremman tyttären, mutta kun tytär ei halua hänen vaimokseen, Ilmarinen laulaa hänet lokiksi luodolle. Sitten Kalevalan miehet käyvät ryöstämässä rikkauksia jauhavan sammon Pohjolasta, minkä jälkeen Louhi – kaikkensa menettäneenä – raivostuu ja lähettää Kalevalan kankaille tauteja sekä karhun karjaa tappamaan, mutta Väinämöinen parantaa taudit ja surmaa karhun.

 

Lopulta Louhi kostonhimossaan varastaa tulen sekä piilottaa auringon ja kuun Pohjolan kivimäkeen. Ukko ylijumala iskee tulen taivaalle, mutta se putoaa veteen ja suuri kala nielaisee sen. Väinämöinen ja Ilmarinen kuitenkin pyytävät kalan ja Väinämöinen asettaa tulen palvelemaan ihmisiä.

 

Saadakseen taivaanvalot Pohjolasta Väinämöinen pyytää Ilmarista takomaan nipun avaimia, joilla hän voisi päästää auringon ja kuun takaisin taivaalle.  Kun Ilmarinen sitten takoo avaimia, Louhi lentää haukkana Ilmarisen pajalle kysymään, mitä Ilmarinen on tekemässä. Seppä vastaa:

 

 

     Taon kaularenkaita tuolle Pohjolan akalle,

                      jolla kiinni kytkehähän vaaran vankan liepehesen.

 

Nyt on vihdoin Louhen vuoro olla se, joka säikähtää. Hän pelästyy Ilmarisen uhkausta niin, että vapauttaa ensin taivaan valot ja kokee sitten toisen muodonmuutoksen:

 

 

   Itse muuksi muutaltihe, kyhäisihe kyyhkyseksi;

                      Lenteä lekuttelevi sepon Ilmarin pajahan.

                      Lenti lintuna ovelle, kyyhkysenä kynnykselle.

 

Kyyhkysenä Louhi palaa vielä Ilmarisen luo kertomaan, että ”jopa kuu kivestä nousi, päivä pääsi kalliosta”.

 

Mitä Louhelle oikein tapahtuu? Entä mitä pitäisi ajatella siitä, että tästä Pohjolan pelätystä ja rikkaasta, sotakotkaksikin muuttuvasta emännästä tulee lopulta vaatimaton kyyhkynen, kristillisessä perinteessä rauhan ja rakkauden symboli?

 

Ensinnäkin pitää muistaa, että Kalevalan alussa Louhi toimii vieraanvaraisena ja viisaana Pohjolan emäntänä, jolla on lisäksi silmää ihmisluonnolle. Toisin sanoen Louhi ikään kuin tunnistaa Pohjolaan tulijoiden heikot kohdat että vahvuudet, mistä seuraa, että hän myös ikään kuin intuitiivisesti tietää, miten vieraita pitää käsitellä. Esimerkiksi kun Väinämöinen on Pohjolassa eksyksissä sekä kirjaimellisesti että symbolisesti, Louhi hoivailee häntä viikon verran ja saattaa lopulta kotimatkalle joskin pyytää palveluksistaan vastalahjan, sammon. Ilmarinen taas ei ehkä saisi koskaan tietää, miten taitava ja kyvykäs hän on, ellei hän joutuisi Pohjolaan lunastamaan Väinämöisen Louhelle tekemää lupausta ja takomaan sampoa. Kovakalloinen Lemminkäinen puolestaan joutuu Louhen määräämiä ansiotöitä tehdessään myöntämään, ettei hän olekaan niin taitava tietäjä ja soturi kuin on kuvitellut. Pohjolan-retkensä päätteeksi hän koliseekin kalmona Tuonen joessa, minne hän myös jäisi, ellei äiti rientäisi hätiin.

 

Mutta koska Louhi kokee pitkin Kalevalan tarinaa musertavia menestyksiä eli menettää sekä perheensä että sammon, on kuin hän näiden menetysten myötä hukkaisi intuitiivisen ihmistuntijan lahjansa ja päätyisi julmaan koston kierteeseen. Ilmarinen kuitenkin palauttaa Louhen ruotuun ja saa hänet muistamaan, että hänen tehtävänsä ei ole olla tuhon ja riidan kylväjä vaan hyvän puolella. Tavallaanhan Louhi on kuin kansansatujen viisas noita, jolta sankarit aina hakevat taikakalua (Kalevalassa sampoa) mutta pohjimmiltaan entistä tarkempaa itseymmärrystä.

 

Kyyhkysmuodonmuutoksessa Louhen ihmistuntijan lahja sitten palaa – hän on tunnistanut ja tunnustanut toimineensa ahneuksissaan väärin ja vapauttanut taivaanvalot Pohjolasta ja muuttanut sen jälkeen itsekin muotoaan vaatimattomaksi rauhan symboliksi.

 

Louhen, Kalevalan vahvimman naishahmon tarina päättyy paljolti samassa hengessä kuin suurimman mieshahmon Väinämöisen tarina. Siinä missä Väinämöinen poistuu Kalevalan kankailta luvaten toki palata taas, kun häntä tarvitaan, Louhikin tavallaan katoaa – ja oletettavaa on, että halutessaan hänkin voi muuttaa muotonsa takaisin alkuperäiseksi intuitiiviseksi ja vahvaksi itsekseen.

 

Teksti: FT, kirjailija Tiina Piilola, Jyväskylän Kalevalaiset Naiset

 

Kuvat: Salla Ceder / Kalevalattaret stailatuissa muotikuvissa.