Nightwish Week Kiteellä

06.07.15 – 14.07.15

Viikko on omistettu kansainvälisestikin tunnetun bändin musiikille

Joukko lahjakkaita nuoria Nightwish-faneja ympäri maailmaa tulee tutustumaan Nightwish-bändin kotikaupunkiin. Mukana on noin 50 osallistujaa eri maista, kuten esimerkiksi Kanadasta, Brasiliasta, Israelista, Saksasta, Romaniasta ja Israelista.

Osallistujat on jaettu kolmeen ryhmään; musiikki, taide ja "visitors"-ryhmä, joka opiskelee suomen kieltä ja kulttuuria. Viikon aikana on luvassa niin kuvataidetta kuin musiikkiakin, sillä osallistujat ovat valmistelleet Nightwishin inspiroimana konsertteja ja näyttelyn. Konsertit on tarkoitus lähettää suorana myös internetin kautta.

Nykyajan globaaliin yhteisöllisyyteen ja suomalaiseen musiikkiin voi tutustua lähemmän tapahtuman internetsivuilta.