Hiljainen tieto – kotityötaito kestää läpi vuosikymmenten

Toukokuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli ajatuksia herättävä kirjoitus lakananvedosta ja mankeloinnista. Siinä kerrottiin, miten äidiltä opittu taito säilyy ikään kuin lihasmuistissa.Näitä hiljaisia taitoja ja tietoja on paljon. Melkein kaikki liittyvät kodin hoitoon, rutiiniin, harmaaseen arkeen, joka tuntuu kuitenkin arjen särkyessä juuri siltä oikealta elämältä.


Äidiltä on opittu paljon, miten siivota, pestä pyykkiä, tiskata astioita, huoltaa kotia, hoitaa sairaita. Luetteloa voidaan jatkaa aika loputtomiin. Taidot ja niksit ovat jokaisen muistissa ja ne periytyvät sukupolvelta toiselle.


Tapakulttuurikin voi muuttua. Olen innokas pesemään mattoja. Olen aina asunut kaupungissa, ja Helsingissä mattojen pesu on aina tarkoittanut hakeutumista mattolaiturille. Joka kesäkuussa meillä oli tapana tehdä retki nelosen raitiovaunulla Munkkiniemeen, jossa oli mattolaituri. Mieheni kantoi matot, minulla oli ämpärit, harjat ja mäntysuopa. Pesimme miehen kanssa matot, ja mattojen kuivuessa lapset leikkivät hiekkarannalla. Mattopyykki oli lasten odottama retkipäivä.


Lasten kasvaessa teini-ikään maailma muuttui. Mattolaitureita on vähennetty eikä pääsy niihin ollut enää helppoa. Olemme muuttaneet Kulosaareen, josta olisi ollut hankala kulkea mattoja pesemään. Puuha ei enää kiinnostanut lapsiakaan. Tapa kuitenkin säilyi, mutta erilaisena. Olen alkanut pestä mattoja pesutuvassa, ja mieluiten hyvissä ajoin. Jos oli helatorstaina kaunista, matot kuivuivat nopeasti hennossa tuulessa. Puhtaista matoista leviävästä mäntysuovan tuoksusta kaikki pitivät, jopa aikuiset lapsenikin.


Nyt lapseni ovat aikuisia, pesen mattoja edelleen Munkkivuoressa, kerrostalon pesutuvassa ja nautin puhtauden tuoksusta.

Teksti ja kuvat:
Ildikó Lehtinen
Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja

ke 18. toukokuuta 2016 12.34.00