Kaarina Hazardista Larin Paraske

Larin Paraske -palkinto myönnetään vuosittain taivavalle sanankäyttäjälle, hyvälle puhujalle.

Kalevalaisten Naisten Liitto on myöntänyt Larin Paraske -palkinnon vapaalle kirjoittajalle Kaarina Hazardille. Palkinto myönnetään vuosittain hyvälle puhujalle, mestarilliselle sanan taitajalle. Palkinto luovutettiin Helsingin Kirjamessuilla.

Sanavalmiin Kaarina Hazardin kärkevät puheet ja kirjoitukset jakavat ihmisten mielipiteitä. Hän ottaa rohkeasti kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin rehevällä ja juurevalla suomen kielellä auktoriteetteja kumartelematta tahallaan ärsyttäen. Hän tarttuu rohkeasti teemaan kuin teemaan ja pyörittelee sitä kuulijoiden iloksi. Hän on kuunteleva keskustelija, joka ei anna kevyiden argumenttien mennä ohi, vaan tivaa perusteluja. Yhteiskuntakriittinen kolumnisti ja blogisti on monta kertaa herättänyt julkisen keskustelun kiusallisistakin aiheista.

Kaarina Hazard on tasa-arvoinen feministi, joka löytää katveistakin heikomman tai syrjäytyneen, jonka puolesta puhua ja ottaa kantaa. Ansiokasta on myös hänen vahva mutta kiihkoton argumentointinsa esim. Pressiklubissa. Hän puhuu sanojen voimalla, ei keuhkoamalla tai agitoimalla.

Larin Parasken tavoin hän tarttuu aiheisiin, jotka ovat toisille liian rumia tai iljettäviä, nähden niiden kauneuden ja herkkyyden sekä piilevän merkityksen yhteiskunnallisen omantunnon heräämiseen. Esimerkiksi Liian paksu perhoseksi -tulkinta oli rohkea ja uskottava, sekä äärimmäisen sympaattinen ison naisen esille tulo.

Larin Paraske oli inkeriläisistä runolaulajista kuuluisin ja saavutti kansantaiteen ikonin aseman jo aikalaistensa keskuudessa. Larin Paraske -palkinnon ovat aiemmin saaneet mm. runolaulaja, MuTIlona Korhonen 2012, urheilutoimittaja Antero Mertaranta 2011, kansanmuusikko Sari Kaasinen 2010, runoilija Heli Laaksonen 2009, toimittaja, kirjailija Umayya Abu-Hanna 2008, kirjailija Anna Kortelainen 2007, näyttelijä Eila Roine 2006 ja rap-muusikko Mariska 2005.

pe 25. lokakuuta 2013 14.29.00