Kansallismuseon 100-vuotissyntymäpäivät

Kalevalaiset naiset visioivat tulevaisuutta Louhen pajassa Kansallismuseossa, joka vietti 100-vuotissyntymäpäiväänsä sunnuntaina.

100-vuotias Kansallismuseo oli vuoden ensimmäisen yhteisen tapahtumamme Louhen pajan kotipaikkana. Sunnuntaina oli museossa avoimet ovet ja yhden päivän juhla. Tasan sata vuotta sitten avattiin Kansallismuseon historiallisen ja kansatieteellisen osaston näyttelyt yleisölle. Juhla oli suurenmoinen ja sitä ehdittiin odottaa. Museon peruskivi laskettiin 1906. Marraskuussa 1910 rakennus oli valmis. Sota kuitenkin viivästytti avajaisia. Jakkarilan sali, savupirtti, Ruskon kousa, rakkaat kansanpuvut ovat iskostuneet varmaan kävijöiden mieleen.

Kuva: Viime kesänä Pohdonsaarelta Vesilahdelta löytynyt kotkariipus on harvinainen arkeologinen löytö. Kolmipäinen kotkakoru on ainakin 1 200 vuotta vanha ja todennäköisesti peräisin kaukaa Venäjältä, Volgan mutkan lähettyviltä Permistä. Vastaavia koruja ei ole aiemmin löydetty Suomesta.

Museo oli eilen kuin pyhiinvaelluksen kohteena! Perheitä, nuoripareja, nuoria ja vanhoja, suomalaisia ja ulkomaalaisia virtasi tiheässä tahdissa museon portaita pitkin. Museo tarjosi kahvia ja kakkua, mutta sitä tärkeämpi oli visuaalinen tarjonta. Saimme ihailla harvinaisuuksia, joista mieleen jäivät hienot egyptiläiset kuolinnaamiot ja kolmipäinen kotkariipus, joka kelpaisi vaikka Kalevala Korun tuotantoon. Sibelius-näyttelyssä oli juuri opastus, joka keräsi väkeä sangoin joukoin.

Tunnelma oli hilpeä myös lasten rakastamassa paikassa, Vintillä, joka aika ajoin täyttyi pikkuväestä niin, että jouduttiin odottamaan vuoroja.
Monille kävijöille käynti oli kouluajoista seuraava. Kuulin, miten ihmeteltiin Vintin kekseliäisyyttä, ihasteltiin esineitä ja kuunneltiin lumoutuneena Sibeliuksen musiikkia. Museossa historia on läsnä. Se on kuitenkin käden ulottuvilla eikä enää jalustalla. Museo tänään oli kuin helsinkiläisten olohuone, hyväntuulisten ihmisten kohtaamispaikka. Kiitos Kansallismuseon henkilökunnalle hienosta päivästä!

Saanen hetken muistella. Olen ensimmäisen kerran astunut Kansallismuseon kynnyksen yli elokuussa 1968. Olin kuukauden verran Helsingissä, ja museo oli ehdottomana käyntikohteena. Minua onnisti, koska sain nähdä kansatieteellisen osaston lisäksi vanhan suomalais-ugrilaisen perusnäyttelyn, joka innosti sittemmin perehtymään näiden kansojen kansatieteeseen. En arvannut tuolloin, että muutaman vuoden päästä syksyllä 1972 aloitan harjoittelijana työtä museossa ja juuri sen suomalais-ugrilaisissa kokoelmissa. Tutkija Pirjo Varjola otti ystävällisesti mukaan nuoren harjoittelijan suomalais-ugrilaisen näyttelyn järjestelytöihin, ja sain suunnitella mannekiineille puvut. Työpisteeni oli näyttelytilassa, josta tuli luentosali eli lauantaisen kalevalaisten naisten tapahtumien paikka.

teksti ja kuvat puheenjohtaja Ildikó Lehtinen

Egyptiläinen kuolinnaamio

Yksityiskohta Eric O. W. Ehrstömin lasimaalauksesta.

ma 1. helmikuuta 2016 12.14.00