Puheenjohtaja Ildikó Lehtisen blogi "Marikirje"

Vuosi alkoi nuorten leijonien voiton merkeissä. Innostusta, selviytymistä ja kestävyyttä – tässä meille mallia! Löytyykö meistä samaa voimaa?

Uuden vuoden alkaessa on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään menneitä ja tulevia. Jatkuvasti muuttuva kulttuuriperintö on kestävä arvo. Onko se uhattuna? Puheissa korostetaan kulttuurin merkitystä hyvinvoinnin edistäjänä, kuitenkin museot kärsivät leikkauksista ja yliopistot henkilökunnan vajeesta. Siirtyykö vastuu kulttuurista ja kulttuuriperinnöstä kansalaisjärjestöille? Eikö arvosteta enää ammattimaista toimintaa ja koulutusta?

Museot tarjoavat tietoa, mutta myös visuaalista elämystä ja tekemisen iloa. Suomen Museoliiton teettämän tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen vierailee museossa vähintään kerran vuodessa. Museokortit ovat ahkerassa käytössä eikä syyttä, koska niillä pääsee liki 200 museoon Suomessa. Päättäjät peräänkuuluttavat kekseliäisyyttä varojen sijasta. Molempia tarvitaan. Jos tekijöitä ei ole, miten voidaan ideoida uusia asioita?

Joškar-Olan uusi ilme; italialaista renessanssia.

Nämä ajatukset pyörivät päässäni Marinmaan vierailuni jälkeen. Marinmaa on Venäjällä Volgan mutkassa. Junalla körötellen matka kestää sinne kolme päivää, lentäen matka on huomattavasti lyhyempi. Lähin suurkaupunki on Kazan, Tatarstanin pääkaupunki, johon voidaan lentää Finnairin vuorolla. Matka kestää pari tuntia, ja sieltä Marinmaan pääkaupunki, Joškar-Ola on parin tunnin ajomatkan päässä. Olin perillä torstaina varhain aamulla 26.11.2015, ja saman tien jatkoin matkaa Marin kansallismuseoon. Se on perustettu Marin aluemuseona vuonna 1920, ja sen jälkeen on toiminut Kotiseutumuseona ja lopulta Kansallismuseona.


Marin kansallismuseon nuoria tutkijoita.

Marin kansallismuseo on pitkään nukkunut Ruususen unta. Olen vieraillut ensimmäisen kerran museossa toukokuussa 1981, jolloin näytteillä oli alueen esihistoria ja isänmaallinen sota. Marilaisuutta edusti häitä esittelevä kuvaelma. Paikalliset hallintoviranomaiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota museotoimintaan vasta sen jälkeen, kun museo oli saanut moraalista ja taloudellista tukea Suomesta sukukansaohjelmasta vuodesta 1994 lähtien. Nyt museossa on korkeatasoinen marien kansanomaista kulttuuria esittelevä näyttely. Opastuksia pidetään venäjäksi ja mariksi, tarvittaessa myös englanniksi.

Marilaista kirjontaa Kansallisgallerian näyttelyssä.

Vierailuni aiheena oli verkkonäyttely Marilainen nainen www.fumusru/mariwoman/, joka on tehty yhteistyönä Suomen Kulttuurirahaston tukemana. Miksi valikoitui näyttelyn aiheeksi nainen? Marilainen nainen vastaa marilaiseksi kasvattamisesta kotioloissa mutta myös koulussa. Perheissä puhuttava kieli on pitkälti kiinni naisen valinnasta. Naiset ovat marilaisten juhlien taustalla; he valmistavat perinteisiä ruokia, huolehtivat perheen marilaisista kansallispuvuista ja osallistuvat joukoittain perhe- ja vuotuisjuhliin. Naiset ovat ansiotyössä sekä kaupunkioloissa että maaseudulla, ja perheen toimeentulo on useimmiten heidän käsissään. Marilaisen Sonjan mielestä naiset pitävät käsissään elämän langat. He kannattavat ja kehittävät perinteitä ja vahvistavat marilaista identiteettiä.

Näyttelyssä on avattu ensimmäisen kerran Marin kansallismuseon esinekokoelmia suurelle yleisölle. Interaktiiviset leikit ja pelit tavoittavat nuoria ja kannustavat heitä kulttuuriperinnön, näin myös marin kielen arvostamiseen. Näyttely on kolmikielinen, marin lisäksi se on venäjäksi ja englanniksi.

Äidinkielen opettajat ovat ottaneet verkkonäyttelyn vastaan tyytyväisenä, koska marin kielen opetusmateriaalista on puutetta. Kotioloissa harvoilla on käytössä Internet-palveluja, ja siksi näyttelystä on tehty myös CD-levy, joka on saatavana Marin kansallismuseosta.

Teksti ja kuvat puheenjohtaja Ildikó Lehtinen

Marien kansalliskirjailija Sergei Tšavain (1888-1937) tarkkailee elämänmenoa vilkkaalla bulevardilla.

to 7. tammikuuta 2016 10.43.00