Eräänä iltana näin komean, punertavan auringonlaskun. Siitä mieleeni tuli Kalevala, jonka mukaan Ilmarinen oli mukana taivaankannen takomisessa. Ilmarinen oli joutunut Pohjolaan ja sen hallitsija Pohjan Akka kysyi häneltä, osaisiko hän takoa ihmeellisen laitteen, Sammon. Ilmarinen vastasi:
Saattanen takoa Sammon,
Kirjokannen kalkutella,
Kun olen taivoa takonut,
Ilman kantta kalkuttanut.
Toisessa kohtaa kerrotaan, että myös työn laatu oli hyvä:
Ei näy vasaran jäljet
Eikä pihtien pitämät.
Muinoin eläneet ihmiset siis ainakin leikisti uskoivat, että Ilmarinen oli voinut olla mukana maailman rakentamisessa. Ei heillä ollut parempaakaan teoriaa. Heidän maailmankuvansa oli rajoittunut, koska harva oli matkustellut oman kylänsä ulkopuolelle.
Nykyaikainen käsitys siitä, että maa on pallo, joka kiertää aurinkoa, alkoi levitä Euroopassa 1600-luvulta alkaen. Tosin jo 300 eaa. kreikkalainen Eratostenes laski maapallon ympärysmitan tarkasti Egyptissä tekemiensä kokeiden perusteella. Euroopassa tästä ei tiedetty vielä mitään, varsinkaan Karjalan kylissä, joissa runonlaulajat kiertelivät esittämässä omia selityksiään maailman rakenteelle ja ilmiöille.
Kalevalan ja Pohjolan välillä vallitsi jatkuva sota ja kiista. Kerran Pohjolan emäntä oli päättänyt jäädyttää kalevalaiset kylmyyteen:
Siitä päivän kiinni saapi,
Kuuhuen käsin tavoitti,
Kuun on koivun konkelolta,
Päivän latvasta petäjän.
Kätki kuun kumottamasta
Kirjarintahan kivehen,
Lauloi päivän paistamasta
Vuorehen teräksisehen.
Päivä tarkoittaa tässä siis aurinkoa. Ihmiset olivat hädissään ja pyysivät apua Ilmariselta. Hänen piti takoa uusi kuu ja aurinko, ja näin tapahtui. Ilmarinen vei taivaankappaleet paikoilleen:
Saipa kuun kohotetuksi,
Auringon asetetuksi,
Kuun on kuusen kukkuralle,
Päivyen petäjän päähän:
Eipä kuu kumotakana,
Eikä päivyt paistakana.
Keinotekoiset aurinko ja kuu eivät kuitenkaan toimineet samalla tavalla, kuin alkuperäiset. Ihmisten käsitykset maailman ja taivaankappaleiden muodosta ja koosta, niiden suhteesta toisiinsa ja välimatkojen pituudesta olivat siis hyvin puutteelliset.
Nykyaikana ajatellaan, että luonnon tapahtumat ovat kausaalisia (latinassa causa, syy). Jokaiselle tapahtumalle halutaan löytää mahdollisimman yksinkertainen syy. Jos esimerkiksi herää talvella talon peltikatolta kuuluvaan kolinaan, mieleen tulee yksinkertaisin selitys: lauha sää on saanut lumet katolla liikkeelle. Lämmin sää on lumikerrosten liikkumisen syy ja liikkuminen äänen aiheuttaja eli syy.
Kalevalan ihmisten selitykset olivat monimutkaisempia. Luonnon ilmiöitä selitettiin suurella joukolla salaperäisiä olentoja ja voimia, joita yritettiin hallita taioilla.
Kalevalan ihmisten ja nykyajan ihmisten välillä voidaan kuitenkin löytää myös yhtäläisyyksiä. Kalevalaiset kadehtivat Pohjolaa, joka rikastui Sammon ansiosta. He lähtivät ryöstöretkelle, ottivat Sammon laivaansa ja pakenivat. Pohjolan vene lähti ajamaan ryöstäjiä takaa ja syntyi meritaistelu. Erityisesti Lemminkäinen oli innokas taistelija. Saadakseen hänet lannistumaan Pohjan Akka huusi:
Oi sie lieto Lemmin poika,
Kauko rukka, mies katala!
Pettelit oman emosi,
Valehtelit vanhempasi:
Sanoit et käyväsi sotoa,
Kuuna kymmennä kesänä
Kullankana tarpehella,
Hopeankana halulla.
Seuraavaksi Pohjan eukko uhkasi kalevalaisia kesäisellä hallalla ja karhulla, joka tuhoaisi Kalevalan kotieläimet. Väinämöistä ei kuitenkaan pelottanut:
Jumalall’ on ilman viitta,
Luojalla avaimet onnen,
Ei katehen kainalossa,
Vihansuovan sormen päässä.
Sammon ryöstöretkestä päätellen myös kalevalaiset osasivat olla kateellisia ja pahansuopia. Niin osaavat nykyihmisetkin: mekin riitelemme ja sodimme.
Kun syyllistä kysytään, häntä etsitään mieluummin muista kuin itsestä. Se on yhtäläisyys meidän ja Kalevalan ihmisten välillä.
Kirjoittaja FT Leo Karkia. Kirjoitus perustuu esitelmään Kaakon Kalevalaisille Virolahden Harjussa 24.2.2019