Me olemme luomassa uudeksi kieliympäristöämme. Kansainvälistymme kieltä myöten yhä vauhdikkaammin, mutta samalla kutistamme oman äidinkielemme tilaa. Äidinkieli on ihmisen tärkein työn, ajattelun, kommunikaation, tunteiden, luovuuden ja identiteetin ilmaisun väline. Siksi … Read More
Kalevalalle Euroopan kulttuuriperintötunnus vuonna 2024?
Suomi viettää parhaillaan Elävän perinnön teemavuotta. Kulttuuriperintöön ja pedagogiikkaan sekä kulttuurimatkailuun erikoistunut laaja verkosto hakee Euroopan kulttuuriperintötunnusta Kalevalalle. Kalevalaisten Naisten Liitto on vahvasti mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena on saada eepos … Read More
Uurnat säilyttävät muistoja
Muotoilun opiskelija Jenna Lee Shenyer sai vuonna 2020 Kalevalaisten Naisten Liiton Elsa Heporauta -apurahan. Hän oli mukana Maalöydöstä koruksi -hankkeessa muotoilijana ja teki osana hanketta maisterin tutkintoonsa kuuluvan opinnäytteen Aalto-yliopiston … Read More
Kiehtova ja ärsyttävä Kalevala
Kalevala on kaunokirjallinen teos, jonka ensimmäisen laitoksen Elias Lönnrot koosti pääasiassa vienankarjalaisen kansanrunoainesten pohjalta. Ensimmäinen Kalevala julkaistiin vuonna 1835 ja se ajoittuu suomalaisen kansallisromantiikan aikaan. Tämä vuoden 1835 Kalevala oli … Read More
Ken kantaa Kalevalaa?
Kalevalaisten Naisten Liiton puheenvuoro Kalevala ja Euroopan kulttuuriperintötunnus -webinaarissa 25.10.2022. Ken kantaa Kalevalaa? Sitä ovat kalevalaiset naiset aina kysyneet. Alkuidea Euroopan kulttuuriperintötunnuksen hakemisesta Kalevalalle tuli juuri meiltä. Eeposta on päntätty, … Read More





