Kalevalaisen naisyhdistyksen sisukkaimpia ja näyttävimpiä aikaansaannoksia oli vuosina 1946-1967 toiminut Kestikartano-ravintola. Se oli hirsitupa keskellä modernia Helsinkiä. Sen sisustus oli tuon ajan sisustussuunnittelijoiden parhaimmistoa.
Ravintolahankken ensiaskeleet palautuvat Elsa Heporaudan ja Aino-Mari Mecklinin keskusteluntuoksinassa syntyneeseen päähänpistoon Kalevala-aiheisesta kahvilasta. Liikeidean kypsyessä vaihtui niin tulevan ravintolayrityksen nimi kuin sen muoto vaatimattomasta kahvilasta tyylikkääseen ravintolaan. Laajamittainen suunnitelma Kestikartanon perustamiseksi oli valmiina jo vuonna 1943, mutta liiketilan etsiminen kesti. Kun osoitteessa Keskuskatu 7 vapautui 1.6.1945 ravintolahuoneisto, keskeiset edellytykset ravintolan perustamiselle täyttyivät vihdoin.
Sisustuksen suunnittelijaksi rekrytoitiin arkkitehti Aarne Ervi, joka sai tehtäväkseen luoda ”kalevalaissävyisen ravintolan”. Kalevalainen henki herätti ajatuksia ja keskustelua siitä, mikä on kalevalaista, mikä kansallista, ja miten sovittaa ajatukset ravintolasisustukseen. Ervi pohti sisustuksen olemusta myös eräänlaisena teatterina tai kulissina. Hanke oli taloudellisesti erittäin merkittävä ja ravintolan sisustukseen ja kunnostukseen paloi yhteensä useita miljoonia markkoja. Budjettiin heijastuivat paitsi erinäisten sisustusratkaisujen kalliit erikoismateriaalit, sodanjälkeisen Suomen yleinen raaka-ainepula sekä työtehon katastrofaalinen lasku.
Kestikartanon sisätilat edustivat aikansa huippudesignia. Astiastot olivat Arabian valmistamia, ja valaisimet suunnitteli Paavo Tynell. Kalustuksesta ja monista yksityiskohdista vastasi Maija Taimi. Verhot ja punostapetit suunnitteli Greta Skogster-Lehtinen. Lisäksi ravintolaan hankittiin Pohjolan emäntää Louhea esittävä Emil Halosen pronssiveistos. Rakennuksessa toimi myös Kalevala Korun myymälä.
Ravintolan alkuvuosina toimintaa varjostivat taloudelliset vaikeudet. Kestikartanon poikkeuksellinen kulttuurihistoriallinen arvo ymmärrettiin kuitenkin laajasti jo alusta alkaen. Kulttuuri- ja raittiusjärjestöt osoittivat hankkeelle tukensa. Kalevalaiset Naiset Ry:lle ravintola oli myös eräänlainen näyteikkuna koko järjestön toiminnasta. Siitä haluttiin tehdä ainutlaatuinen nähtävyys. Ponnistelujen myötä myös liiketoiminta kääntyi vähitellen kannattavaksi ja ravintolasta kehkeytyi pitkäksi aikaa erityisesti suosittu lounaspaikka.
Alkuperäisen Kestikartanon tarina päättyi lopulta vuonna 1967, kun Keskuskatu 7 talo purettiin eikä ravintolaa ainutlaatuisine sisustuksineen ollut mahdollista siirtää. Uusi Kestikartano avattiin Mikadoon vuonna 1971, mutta ravintolan sisätilat edustivat radikaalisti erilaista tyyliä ja ilmapiiriä. Uusi Kestikartano ei koskaan saanut tuulta alleen, vaan tuotti jatkuvaa tappiota. Ravintolatoiminta lopetettiin alle neljän vuoden aukiolon jälkeen vuonna 1975.
Kestikartanon verkkonäyttely: www.kestikartano.com