On syntymäkoti, johon liittyy lapsuusmuistoja. On nuorenparin rakkaudella rakennettu pesä, joka täyttyy pian lasten äänillä. Haaveet täydellisesti sisustetusta kodista ovat tuolloin menneitä. Leluja, legopalikoita, paitoja ja sukkia lojuu siellä täällä ja äkkiä huomaa, että kodista on tullut värien ja hajujen sekamelska. Samaan aikaan kun lapset kasvavat, työteho kiihtyy. Jostain on aina luovuttava. On valittavana, siivoanko tänään vaiko luen satuja tai lähden laskemaan lasten kanssa pulkkamäelle. Valinta yleensä tapahtuu lasten ehdoilla, ja niin on hyvä. Koti rajoittuu aamiaispöytään tai olohuoneen sohvaan sekä makuuhuoneessa sänkyyn. Näin ainakin minulle on käynyt. Rakkaudella rakennettu koti koki muodonmuutoksia lasten ja lasten ystävien aluevaltauksen myötä. Teini-ikäiset vetäytyivät sittemmin omiin nurkkiinsa ja olohuoneessa paljastui kuopalle istuttu sohva ja käytössä kulunut pöytä. Kun lapset lähtevät pesästä, vanhemmat ovat kiinni työelämässään. Aamulla varhain lähdetään ja illalla myöhään tullaan kotiin, kinnittämättä lähiympäristöön paljonkaan huomiota. Viimeisinä työvuosina en itsekään pannut merkille edes vuodenaikojen muuttumista. Viikolla oli työssä, viikonloppu kului perheen kanssa.
Vasta nyt havahdun, mitä on kotini. Nyt ehdin pysähtyä toisinaan päivällä ja ihastella ikkunasta avautuvaa näkymää, auringonsäteitä puiden latvojen välistä tai tuulen tuivertamia oksia. Kotini on samalla työpaikka. Keittiötasolla teen työtä, valmistelen luentoja ja esitelmiä sekä yritän kirjoittaa myös tieteellisiä artikkeleita. Koti on muutakin, se on lastenlapsille mummola. Silloin jykevä pöytä katetaan vahakangasliinalla, legopalikat ja värityskynät valtaavat lattian, hyllyt ja kaikki mahdolliset paikat.
Koti on ennen kaikkea paikka, jossa lapseni ja lastenlapseni ovat myös kotona. Myös he tietävät, mistä kaapista löytyy kahvia, missä pidän leipää ja mitä jääkaappi pitää sisällään. Esineet saavat merkitystä ihmisen kautta. Näin kotikin. Ikean slogan Ihana olla kotona mainostaa valkeita tasoja, jossa tehostevärinä on avokado tai viherkasvi. En usko, että se olisi minun ihanteeni. Pöydällä on useimmiten ruokaa katettuna, sivupöydillä lojuu kirjoja ja lehtiä osoituksena jonkun läsnäolosta. Huonekaluilla ja tauluilla on oma tarinansa, ja ne voisivat kertoa eletystä elämästä.
Kalevalainen koti, jos sellainen joskus ollutkaan, täyttyi varmasti hajuilla ja äänillä. Kenties kesällä se ammotti tyhjyyttään, kun väki oli nauttimasssa kesästä, niinkuin nyt nautimme kesämökin maisemasta. Talvella sen sijaan se yhdisti perheet ja antoi suojan viimalta niin perheelle kuin myös paikalle sattumoisin vaeltavalle kulkurille. Kalevalainen koti oli samalla lailla ihmisten kansoittama paikka, jossa käytännölliset huonekalut ja lämpöä huokuvat tekstiilit kertoivat kohtaloista ja kädentaidosta. Nyt kalevalainen koti voi olla oma koti, mutta myös laajemmin se voi olla vaikka kirjasto tai museo, jossa viihdytään kuin kotona ja tunnemme olomme turvalliseksi.
Ildikó Lehtinen
21.1.2018