”Tärkeintä olisi ylpeys omasta kielestä ja hyvän kielen kunnioitus”

 

 

Näin vastasi professori emerita Kaisa Häkkinen, kun Helsingin Sanomat tiedusteli Jaakko Leinon huolesta suomen kielen uhatusta asemasta. Vastaus olisi ratkaisu myös suomalais-ugrilaisten kielten säilymisen kannalta. Tartossa oli juuri pidetty tilaisuus, jossa pohdittiin suomalais-ugrilaisten kansojen kielten, kulttuuriperinnön ja viestinnän ajankohtaisia kysymyksiä. Osoittautui, että yhteisiä huolia on paljon, ja siksi niiden avaaminen yhdessä on perusteltua.

Mordvalaistyttö nauhan opissa. Kuva Ildikó Lehtinen.

Mitä Kalevalaisten Naisten Liitolla on  asiaa suomalais-ugrilaisten kansojen parissa? Kielisukulaisuus yhdistää, entä muuten? Elävän perinnön näkökulmasta sukukansoilla on paljon annettavaa. Unescon luettelossa on mukana virolaisia ja unkarilaisia ehdotuksia kulttuuriympäristön, käsityötaidon, tanssin, saunan ja musiikinopetuksen alalta.

Ykistyiskohta unkarilaisesta matyó-kirjonnasta. Kuva Ildikó Lehtinen.

 

 

 

 

 

Syksyn satoa Kominmaalta. Kuva Sidorov.
Mustikkasatoa Marinmaalla. Kuva Ildikó Lehtinen.

 

 

Suomalaisten kokoamalla kansallisella listalla on 140 ehdotusta kalevalaisesta laulusta urheiluun.

Marjanpoiminta, sienestys ja saunominen ovat tavallisia myös sukukansojen parissa, ja satuja kerrotaan yhtä ahkerasti sekä kyläillään kahvia tai teetä juoden, kuten Suomessakin.

 

Udmurttilaisia avopiirakoita täyttämässä. Kuva Ildikó Lehtinen.

Piirakat, olkoon ne karjalanpiirakoita, tai komien perunapiirakoita shangoja, udmurttien sienitäytteisiä perepetsh-avopiirakoita tai marien kaalipiirakoita, kertovat yhteisestä mausta ja tavasta pitää perhe koossa nimenomaan vatsansa kautta.

 

Kihnulaisia Viron kansallismuseon avajaisissa. Kuva Ildikó Lehtinen.

Kansallispuku on yhtä tärkeä suomalaisille kuin setojen tai vaikkapa marien parissa. Aunuksen Karjalassa vastikään on havaittu kansallispukujen puute, ja nyt pidetään ompelukursseja ja kunnia-asia on pukeutua kansallispukuihin.

 

 

 

Liiton edustaja on ollut läsnä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongresseissa aina 1990-luvulta lähtien edustaen sekä suomalaista kalevalaista kultturiperintöä että suomalaista tasa-arvoa. Molemmista on hyvä muistuttaa. Naisen ääni helposti hautautuu juhlapuheisiin.

 

Elävä kultuurriperintö on myös naisjärjestöjen yhteistyö, ja se voi ylittää valtiollisia rajoja niin länteen kuin myös itään.

 

Ildikó Lehtinen