Teksti Amanda Kauranne
Runosoittaja Maria Kalaniemi
”Yhdessä äänessä voi soida koko mikro- ja makrokosmos.” Maria Kalaniemen tunteikkaassa soitossa soivat niin suomenruotsalaiset pelimannisävelmät kuin arkaainen maailma runolauluineen ja itkuvirsineen. Pitkä muusikon ja pedagogin ura on viime aikoina huomioitu Suomessa ja ulkomailla musiikin valtionpalkinnolla ja Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsenyydellä.
En ihmettele, miksi niin monet muusikot Suomessa ja ulkomailla ovat viitanneet juuri Maria Kalaniemeen musiikillisena esikuvanaan. Harvinaislaatuinen lämpö on ensimmäinen asia, joka harmonikkataiteilija-säveltäjä Maria Kalaniemestä välittyy, kun haastattelen häntä kotisohvallaan Espoossa joulukuun alussa. Hän on juuri saanut Taiteen edistämiskeskuksen myöntämän musiikin valtionpalkinnon sekä Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsenyyden, joista muistuttelee sivupöydällä vilahtanut kutsu itsenäisyyspäivän juhliin Presidentinlinnaan. Soiton virtuoottisuus, tunteiden välittäminen musiikin avulla sekä tämä sydämenlämmin tapa ottaa ihminen vastaan tekevät hänestä todella yhden Suomen ykkössoittajista sekä -pedagogeista.
Musiikkia juurilta
– Tunnustukset lämmittävät paljon, mutta samalla tunnen hämmennystä. Että minulleko? Suomessa on niin paljon ihania muusikoita. Mutta olen onnellinen siitä, että työni on nähty ja kuultu. Se tuntuu juuri tässä kohdassa elämää tärkeältä ja siitä saan voimaa ja energiaa jatkaa tätä muusikon taivalta. Kaikissa töissä, joka alalla, olisi tärkeää saada välillä kiitosta, hän pohtii.
Kalaniemi tuli vuonna 1983 kansan tietoisuuteen, kun hän voitti Kultainen harmonikka -kilvan. Samana vuonna hän aloitti opiskelut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston ensimmäisellä vuosikurssilla. 12-vuotiaana aloitettuja klassisen musiikin opintoja edelsi ja niiden ohella soi kansanmusiikki jatkuvasti kotipiirissä Espoon Kilossa. Äidin kansantanssiryhmää säesti nupurilainen viulupelimanni Martin Hellström ja isoäiti Astrid oli innokas laulaja, joka rakasti pelimannikappaleiden rallattamista ja jopa rallatti nurkkatansseissa kun ei ollut soittajia hollilla. Pieni Maria lauloi sydämensä kyllyydestä hyppynarun päähän kuin mikrofoniin kaikkea mahdollista iskelmästä alkaen. Siitä lähti Kalaniemen monipuolinen musiikillinen matka, johon mahtuu muun muassa monikymmenvuotinen sooloura nykykansanmusiikin kansainvälisellä kentällä, opetustyö Sibelius-Akatemiassa sekä taiteellinen musiikin tohtorintutkinto lukuisten yhtyeiden ja levytysten ohella.
Paljerunoutta ja äänen sointia
Kalaniemen haitarifadoksikin kutsuttua musisointia on nimitetty myös runosoitoksi.
– Minusta se on kauniisti sanottu – paljerunoutta, runosoittoa. Olen halunnut sillä tuoda esille sen, että haitarilla voi soittimena myös luoda hyvin meditatiivisia atmosfäärejä, etenkin juuri toiston ja palkeenkäytön kautta. Runosoitto on tietysti sitäkin kautta tullut, että minulle tärkeää on arkaainen suomalainen kansanmusiikki: runolaulut, itkuvirret, paimensoitot ja muu tämän kaltainen musiikki. Olen itse halunnut tehdä sitä harmonikalla ja mielestäni harmonikka on siihen oiva väline. Siinä on se ihana puoli, että soittimella on niin suuri dynaaminen mahdollisuus, jolla tunnetiloja luoda. Tällainen runosoitto passaa haitarille hienosti!
Soiton lisäksi Kalaniemi tunnetaan myös laulustaan. Hän tulkitsee esimerkiksi vanhan tanssimusiikin helmiä tai keskiaikaisia suomenruotsalaisia balladeja eikä ääni-improvisaatiokaan ole vierasta.
– Laulu on minulle tosi tärkeä asia. Itse asiassa tunnen olevani laulaja, joka soittaa harmonikkaa
, hän virnistää.
– Laulamisesta muusikkouteni on alkanut jo lapsena ja kansanmusiikin osastolla heräsi suuri intohimo laulaa kansanlauluja ja yhdistää laulua harmonikansoittoon. Ihmisäänen yhdistäminen harmonikan soundiin luo uuden sointivärin musiikkiin ja se on ollut todella inspiroiva matka.
Tunnesoitto on myös virtuoottista
Virtuoottisuus ja syvä tunneilmaisu ovat asioita, jotka Kalaniemestä myös musiikin valtionpalkinnon perusteluissa mainittiin.
– Se on aina mielenkiintoista, että mitä se virtuoottisuus oikein on. Harmonikkahan on tosi monipuolinen soitin, hän pohtii.
– Kun olin pieni tyttö, saatoin saada kuulla, että ’voi kun tuolla tytöllä menee sormet nopeasti!’ Minuunkin iskostui, että se sorminäppäryys on virtuoottista. Mutta virtuoottista on myös sointimaailmojen luonti ja yhden ainoan äänen tuottaminen niin, että se tuntuu luissa ja ytimissä. Yhdessä äänessä voi olla koko mikro- ja makrokosmos – ja se viehättää minua. Mutta toki jotta voi tuottaa niitä tunne-elämyksiä, pitää olla teknisesti sen verran taitoa, että pystyy välittämään sen tunnelatauksen, jota haluaa ilmaista.
Myös kuulijana Kalaniemeä viehättävät konsertit, joissa tunne on keskiössä.
– Koen itsekin olevani sellainen tunnesoittaja, välitän tunnetiloja. Harmonikassahan on tämä ihana palje, joka mielestäni on koko harmonikan ydin. Sitä kautta pystyn soittooni lataamaan sitä tunne-elämystä. Yhä enemmän menen siihen suuntaan, että soittooni puran omaa elämääni, hän pohtii.
Tunteiden kohtaamista Kalaniemi pitää tärkeänä eikä vaikeita asioitakaan pitäisi vältellä.
– Elämässä tulee vastaan haasteellisia hetkiä. Taiteen kautta niihin erilaisiin tunnesäikeisiin voi sukeltaa syvälle ja tuoda niitä esille. On hyvä olla elämänmyönteinen, mutta myöskin haasteelliset tilanteet täytyy saada käydä läpi. Silloin toksinen positiivisuus, positiivisuudella jankuttaminen, joka menee yli äyräiden, on todella loukkaavaa. Ihmisten pitäisi saada käydä läpi omia tunnetilojaan ja meidän pitäisi tukea heitä siitä.
Tunteet framilla
Viime aikoina hän on tehnyt musiikkia mm. laulaja-lauluntekijä Desirée Saarelan kappaleisiin sekä yhdessä harmooninsoittaja-huuliharpisti Eero Grundströmin kanssa valokuvataiteilija Elina Brotheruksen videoteoksiin, joissa käsitellään leikkisien asioiden ohella myös vaikeita aiheita. Vaatii rohkeutta eri taiteilijoilta käsitellä elämän kipupisteitä, kuten mielenterveyttä, lapsettomuutta tai muistisairautta, josta Kalaniemellä on omakohtaista kokemusta äitinsä takia.
Duo Saarelan kanssa on poikinut syksyllä ilmestyneen levyn, jossa on nimileikki: MoD tarkoittaa paitsi ”Maria och Desirée”, myös rohkeutta tai urhoollisuutta.
– Se on pienimuotoista ja herkkää musisointia, mutta samalla myös kahden naisen roadtrip monenlaisiin tunnelmiin, summaa Kalaniemi lunkisti tien päältä, kun soitan hänelle maaliskuussa kiertueen aikana. Levyntekoprosessin aikaan molemmat käsittelivät raskaita asioita.
– Musiikin sekä keskustelujen jakaminen tekivät tästä enemmän kuin vain jonkun projektin. Oma henkinen maailma on tässä musiikissa vahvasti läsnä, hän kertoo.
Kaksikoissa on voimaa
Valokuvaaja Elina Brotheruksen kanssa Kalaniemi puolestaan oli alkukeväästä Japanissa kiertueella, kun Brotheruksen näyttely avautui Tokiossa. Siellä Kalaniemi soitti Tangohousut-kokonaisuuden videoihin musiikkia livenä sekä soolokeikkoja eri puolilla maata.
Brotherukseen Kalaniemi tutustui aluksi niin, että tämä otti Kalaniemen projektiin promokuvia. Hänestä tuli luottokuvaaja ja lopulta yhteistyökumppani, kun Kalaniemi ja Grundström alkoivat säveltää musiikkia videoteoksiin, joka ilmestyi Tangohousut-dvd:nä vuonna 2015.
– Muistan hetken, kun Elina lähetti videot. Se oli sellainen tunnekuohu, kun tajusin, miten paljon olen kaivannut tällaista monitaiteellista työskentelyä. Se oli mahtavaa! Yhteistyömme jatkuu, mutta tässä iässä ja näillä kilometreillä ei ole mikään kiire. Asiat tapahtuvat hyvin luontevasti.
Eero Grundströmin kanssa Kalaniemeltä ilmestyi vuonna 2017 paljon kiitosta saanut levy Svalan, joka huomattiin myös maailmanmusiikin listoilla. Parhaillaan Kalaniemi työstää uutta levyään, joka näillä näkymin julkaistaan syksyllä 2019.
Kalaniemen aktiivikokoonpanoihin kuuluvat myös duot viulisti Marianne Maansin sekä kosketinsoittaja Timo Alakotilan kanssa, joka on soittanut myös useimmissa Kalaniemen trio- ja kvartettikokoonpanoissa. Alakotilan kanssa he julkaisivat myös yhdessä Johanna ja Mikko Iivanaisen kanssa viime jouluna Seimiyö-joululevyn.
– Heidän kanssaan löysimme yhteisen sävelen ihan heti. Ihana yhteensattuma!
Juurien juhlaa
Osa Kalaniemen työtä on myös espoolaisen kansanmusiikkifestivaali Juuri Juhla RotFestin taiteellinen johtajuus. Se alkoi vuonna 2003 Kevät soi-nimellä, jolloin yhden päivän aikana oli muutamia kansanmusiikkikonsertteja.
– Espoohan on musiikkikaupunki kaikilla mausteilla. On April Jazzia, Tapiola Sinfoniettaa ja VocalEspoo-festivaali. Alkoi tuntua, että myös kansanmusiikkifestivaalille on tilausta. Tämä liittyy myös vahvasti omiin juuriini. Olenhan Kilon tyttöjä ja saanut kasvaa täällä muusikoksi! Syntyperäisenä espoolaisena tuntuu mukavalta olla kasaamassa tätä huhtikuista tapahtumaa ja odotan aina, että pääsen kuulemaan kiinnostavia konsertteja.
Opettajuus ruokkii luovuutta
Musiikin valtionpalkinnon perusteluissa otettiin esille myös Kalaniemen pitkä ura pedagogina.
– Se tuntuu erityisen tärkeältä. Olenkin ruvennut viime aikoina puhumaan, että puolet urastani
on tätä pedagogista työtä. Minulle opettaminen ja jakaminen ovat olleet tosi tärkeä osa muusikk
outtani.
Ensinnäkin saan kohdata upeita kansanmuusikoita ja muidenkin osastojen muusikoita Sibelius-Akatemiassa ja se antaa minulle paljon voimaa ja energiaa. Pysyn sillä tavalla myös tässä humpan juonessa mukana, hän nauraa.
– Ja olen onnellinen, että saan jakaa sitä tietotaitoani, jota on kertynyt tässä vuosikymmenten aikana. Minulla on hyvin rakkaudellinen olo siellä kansanmusiikin aineryhmän harmonikkaluokassa.
Kuvat Elina Brotherus
****