Yksityiskohta miehen esiliinan kirjonnasta Kansatieteellisen museon kokoelmista

Kieli on muuri, kieli erottaa ja kieli yhdistää. Kieli on kommunikointivälineistä yleisin. Toisen kohtaaminen edellyttää yhteistä kieltä. Yhteiseksi kieleksi usein pidetään musiikkia, joka herättää tunteita kuulijoissa ja soittajissa. Nämä fraasit kaikuivat mielessäni 1300 asukkaan Tardin kylässä, joka sijaitsee Mátravuoren kupeessa Koillis-Unkarissa. Kylä tunnetaan kirjontakoristelultaan, joka ”keksittiin” 1920-luvulla, ja josta on tullut unkarilaisen käsityötaiteen näkyvä tunnus.

Matyó-ruusu valmistumassa
Erzsi tädin esiliina on anopin äidin tekemä

 

 

Miksi puhua yhteisestä kielestä? Tilanne on seuraava. Pienessä valkoiseksi rapatussa  huoneessa istuu viisi naista. Jokainen on hieman kumarrassa ompelutyöhönsä keskittyneenä. Toisilla on yllään housut ja T-paita, toisilla värikylläinen kansanpuku ja toisilla kesämekko. Piskuiseen huoneeseen pelmahtaa joukko suomalaisia naisia, käsissään pala kangasta, neula ja värikkäitä lankarullia. Nyt opetellaan, miten ommellaan matyó-ruusu erivärisine terälehtineen. Pistot ovat tuttuja. Keskustelua käydään osittain unkariksi, mutta osittain myös yllättäen neulan ja langan välityksellä. Värien valinta on tärkeä. ”Miksi valitsit liilaa? ” – tivaa unkarilaisrouva suomalaiselta pariltaan. Tämä näyttää kännykkäkuvastosta aikaisempia töitään. Liila osoittautuukin molempien lempiväriksi.

Erzsi täti on kotiseutumuseon hoitaja

Toiset ompelevat ahkerasti, välillä neula ja työ vaihtavat tekijää. Matyó-rouva tarkentaa ja näyttää. ”Aloita ylhäältä käsin, muuten langat sotkeutuvat!” Hauska on seurata miten unkarista ja suomesta syntyy puheensurinaa, ja samassa tahdissa myös valmistuu muhkea kirjontakuvio.

 

 

Päällikeompelu oli unkarilaisten paimenten sarkatakkien koristelusta
Transilvanialaisen päällyslakanan oikea ja nurja puoli. Kansatieteellinen museo.

Kokemukset ovat kalevalaisten naisten Unkarin matkalta. Tardin opetukset toistuivat Perinnetalossa, jossa taitavat kädet oppivat päällikeompelua unkarilaiseen tapaan. Ompelun merkitystä pohdittiin Kansatieteellisessä museossa. Ennen vanhaan arvostetusta vaatteesta tai tekstiilistä on tullut kertakäyttötuote. Onko haaste jälleen naisilla palauttaa tektstiilin arvostus? Kierrätys on jokaisen asia, mutta myös uuden ostaminen perustuu valintaan, ja siinä kalevalaisilla naisilla on oma merkityksensä.

 

Kudonta, ompelu, kirjonta ja neulonta vievät paljon aikaa. Niiden parissa vietettyjen tuntien myötä itse tehtyyn vaatteeseen syntyy tunneside. Taustalla voi vaikuttaa äidiltä opittu, sukupolvelta toiselle siirtynyt perinne. Lanka onkin usein elämän vertauskuva.

Tästä lähdettiin: taitava piirtäjä siirsi kuviot kankaalle hanhensulalla nokea käyttäen. Kansatieteellinen museo.

Ildikó Lehtinen