Alkaako arki vai juhlitaanko jälleen? Kun katsotaan taakse, yleensä muistetaan hienoja juhlahetkiä. Olen selannut Liiton ja Kalevalaisten Naisten ry:n toimintakertomuksia, ja huomasin, miten rohkeasti kalevalaiset naiset ovat aikojen saatossa tarttuneet vaikeisiinkin haasteisiin.
Menneisyys tarjoaa jatkuvasti juhlavuosia, mitähän tapahtui vuonna 1949? Kestikartanon menestyskausi alkoi, järjestötoiminnassa taas oli ongelmia. Elsa Enäjärvi-Haavion vuoden kestävän puheenjohtajuus vaihtui,ja puikkoa heilutti Elsa Vuorjoki. Oli muutosten aikaa. Uusia jäsenyhdistyksiä perustettiin vilkkaasti. Helkatyö sai alkunsa ja sen suosio oli taattua. Kunniapuheenjohtaja Elsa Heporauta ehdotti Liiton perustamista, joka toteutui vasta 11.4.1954.
Mikä oli tilanne 50 vuotta sitten? Kestikartanon toiminta Keskuskadulla päättyi, ja Liitto menetti siten luonnollista kokoontumispaikkansa. Sen sijaan Kalevala Koru oli uusiutunut ja menestyi. Yhteistyö Kalevalaseuran kanssa sujui mutkitta ja sen puheenjohtaja Matti Kuusi oli suosittuna puhujana Liiton tilaisuuksissa. Kulttuuriperinnön arvostus sitoi yhteen eri lähtökohdista olevia naisia eri puolilla Suomea, kuitenkin ikäjakaumassa oli jo tuolloin kysymysmerkkejä. Oli nuoria helkoja ja varttuneita naisia, kuitenkin keski-ikä puuttui.
Yhdyssiteenä oli Kalevala, Elsa Heporaudalle rakas ”kalevalainen renessanssi”, kalevalakorujen suosio ja viimeisenä, mutta kenties tärkeimpänä yhdessäolo, yhteiset kahvihetket, teatterimatkat ja retket. Matkustat Suomessa tai vaikkapa Ruotsissa paikkaan kuin paikkaan, kanssasisaria löytyy. Toivon, että toisten kohtaaminen tavoittaa yhä uusia kulttuuurinälkäisiä naisia ja miksei myös miehiä.Kestikartano elää ainoastaan muistissa ja verkossa, poiketkaa Liiton toimistossa, olemme Helsingin sydämessä.
Ildikó Lehtinen
Nuuttina 13.1.2019