Maalöydöstä koruksi -hanke on ollut käynnissä nyt reilut puoli vuotta. Hankkeen alkuvaiheessa tutkijat ovat keskittyneet metallinilmaisinlöytöinä Museoviraston kokoelmiin saatujen korujen tutkimukseen. Arkeologisessa mielessä metallinilmaisinlöydöt ovat usein irtolöytöjä: metallinilmaisinharrastus on maanomistajan luvalla sallittua kohteilla, jotka eivät ole tunnettuja muinaisjäännöksiä. Niinpä etsintä kohdistuu usein esimerkiksi peltokohteisiin, joihin rautakautiset korut ovat voineet päätyä sekoittuneen maa-aineksen mukana. Välillä metallinetsinnän tuloksena löytyy myös uusia muinaisjäännöskohteita.

Monet rautakautiset korut, kuten konservaattori Anna Hyppösen aiemmin blogissa esittelemät kupurasoljet, ovat olleet tulessa. Ne ovat saattaneet olla polttoroviolla, ja päätyneet sitten kalmistoon, joka on myöhemmin tuhoutunut esimerkiksi siten, että maa on otettu viljelykäyttöön. Toisaalta esineet tai niiden katkelmat voivat olla peräisin myös rautakautiselta asuinpaikalta, jonka aineisto on vuosisatojen kuluessa sekoittunut peltomaahan. Niinpä irrallisina löytyneiden korujen alkuperäistä käyttöä vaatetuksen osana on vaikea arvioida.

Ruumishautausten kohdalla tilanne on parhaimmillaan toinen: jos vainaja on haudattu juhlapukimissaan arvokkaine pronssikoruineen, ovat metallista erittyneet kuparisuolat saattaneet hidastaa maaperän hajottajamikrobien toimintaa. Siten on säilynyt myös pieniä määriä orgaanista materiaalia, kuten kangastilkkuja. Tutkimalla huolellisesti näitä kangas- ja turkisjäänteitä, sekä korujen sijoittumista vainajan ylle, arkeologit voivat tehdä päätelmiä muinaisesta pukeutumisesta. Joskus on jopa mahdollista ennallistaa kokonaisia muinaispukuja.

Polttohautaus oli Suomessa käytössä koko viikinkiajan (n. 800-1050 jaa), ja suuressa osassa maata ruumishautaus otettiin käyttöön ristiretkiajan (n. 1050-1200 jaa) kuluessa. Euran Pyhäjärven ympäristö Satakunnassa ja pohjoisessa Varsinais-Suomessa on poikkeava, sillä siellä vainajia alettiin haudata polttamatta paikoin jo 500-600 -lukujen taitteessa. Koko Suomen tutkituin rautakautinen kalmisto on Euran Luistari (luistari.fi), josta on kaivettu arkeologisesti yli 1300 ruumishautaa. Luistarin kalmisto jäi pois käytöstä 1100-luvulla, mihin mennessä sinne ehdittiin haudata ihmisiä yli 500 vuoden ajan. Tunnetuin euralainen lienee Luistarin haudan 56 naisvainaja, jonka kuoleman jälkeen ylleen saamien vaatteiden perusteella arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander ennallisti Euran muinaispuvun.

Vertaamalla metallinetsinnän tuloksena saatuja nuoremman rautakauden esineitä ruumishautojen korustoihin voidaan siis esittää valistuneita arvauksia, miten näitä koruja olisi pukeutumisessa käytetty. Pyöreät kupurasoljet ovat kenties tunnetuin esimerkki: ne ovat kiinnittäneet yhdestä tai joskus kahdesta suorakulmaisesta kangaskappaleesta valmistettua päällysmekkoa, josta kirjallisuudessa käytetään nimitystä vaippahame tai peplos.

Kupurasoljet kollaasikuvaPyöreä kupurasolki vaippahameen kiinnittäjänä. Kuvat: Riku Pasanen

Euran muinaispuvussa tasavartinen solki on kiinni samassa ketjulaitteessa kuin pyöreät kupurasoljetkin, ja asetettu keskelle rintaa kiinnittämään päällysmekon ylätaitetta. Luistarin haudassa 56 solki sijaitsi samassa paikassa, mutta sen alkuperäinen käyttötarkoitus ei ole varma. Muistakin myöhäisrautakautisista haudoista tasavartinen solki on yleensä löytynyt rinnan keskeltä: ehkä sitä on käytetty viitan solkena. Viikinkiajalla, jota Euran puku edustaa, naisten viittoja ei vielä ollut tapana koristella runsailla pronssispiraaleilla, eikä niiden jäänteitä siten ole juurikaan säilynyt. Muutamassa hautalöydössä, yhdessä Pälkäneen Ristiänmäen ja eräässä Halikon Rikalan haudassa, tasavartiset soljet ovat olleet käytössä myös olkasolkina. Tavallista tämä ei kuitenkaan ole ollut.


Tasavartinen solki Euran puvun korustossa, viitan kiinnittäjänä ja olkasolkena. Kuvat: Jenni Sahramaa ja Riku Pasanen

Miesten muinaisesta pukeutumisesta on säilynyt paljon vähemmän tietoa kuin naisten, sillä miesten pukuun on kuulunut vähemmän tekstiiliä säilyttäviä koruja ja koristeita. Myöhäisrautakautiseen miehenpukuun on kuitenkin kuulunut metalliheloin koristeltu vyö, ja näitä heloja sisältyy myös metallinetsinnässä löytyneeseen aineistoon. Tavallinen löytö on X-koristeinen neliönmallinen hela, jollaisille löytyy runsaasti vastineita myös muualta Itämeren piiristä. Ylöjärven Mikkolan kalmistosta on löytynyt jäänteet kokonaisesta vyölaitteesta, joka on kauttaaltaan koristettu samanlaisilla heloilla. Sellaisistakin haudoista, joissa on vähemmän jälkiä itse vyöstä, on löytynyt jäänteitä vyöllä kannetuista tavaroista: puukoista, tuluksista ja kukkaroista, joihin on laitettu rahoja, punnuksia ja joskus lasihelmiäkin. Ylöjärven Mikkolan vyönjäänteiden yhteydessä on säilynyt myös pieni määrä kasvikuitua, mahdollisesti kallista pellavakangasta.

Kollaasikuva muinaisvyöstä
Ylöjärven vyönjäänteet ja Valter Aspön valmistama elävöityspuvun vyö. Kuvat: Museovirasto ja Riku Pasanen

Jenni Sahramaa
Kirjoittaja on arkeologian tohtoriopiskelija Helsingin yliopistossa

Maalöydöstä koruksi -projektin muut artikkelit