Kerroin Maailma kylässä -festareilla kalevalaisuudesta, tutustuin Sommelon kulttuurihistoriaa tihkuvaan tilaan, liikutuin kansainvälisessä äitienpäiväseminaarissa, innostuin koruista Kalevala Korun tehdaskierroksella ja Suomalainen koru -näyttelyssä WeeGeessä. Siinä on vain muutama esimerkki harjoitteluni kohokohdista, jotka jäävät timanteiksi muistojeni korulippaaseen.

 

Harjoitteluni selkärangan muodostivat kuitenkin työpäivät toimistolla: vuoroin tietokoneen äärellä, vuoroin kirjaston ja arkiston kätköissä. Opin harjoittelussani paljon uutta viestinnästä ja järjestötyöstä. Sain tehtäväkseni hoitaa Liiton viestintää somessa ja kotisivuilla. Pian opin esimerkiksi, mihin aikaan Facebook-postaus kannattaa julkaista, millaiset tekstit saavat suosiota ja millaiset taas eivät juurikaan. Lyhyiden tekstien lisäksi sain kirjoittaa myös pidempiä tekstejä, kuten pienoiselämäkertoja hienoista naisista Naisten Ääni -tietokantaan. Kirjoitin kahdesta Liittomme entisestä puheenjohtajasta, Anneli Koposesta ja Elsa Vuorjoesta. Näiden naisten elämään tutustuttuani ihmettelin, miten heillä on ollut käytössään ne samat 24 tuntia vuorokaudessa, mitä minullakin. Jotenkin he onnistuivat tekemään elämänsä aikana vähintään tuplasti enemmän, mihin ”normaalit” ihmiset pystyvät.

 

 

Harjoittelupäivien helminauha

Pääsin myös osallistumaan Pirta-lehtemme toimittamiseen. Oikoluin yhden numeron kannesta kanteen ja toiseen numeroon kirjoitin itsekin tekstejä. Kirjoittamisen ohella pääsin myös valokuvaamaan. Perustin Liitolle Instagram-tilin, johon otin itse kuvia Facebook-kuvien lisäksi. Pääsin myös tutustumaan Liiton toimintaan eri jäsenyhdistysten toimintasuunnitelmia ja -kertomuksia lukemalla sekä seuraamalla sivusta, mitä päivittäiseen toimintaan järjestön toimistolla kuuluu. Tapahtumien järjestäminen, päivittäinen viestintä ja toisaalta yllättävät tilanteet, kuten extempore-tutustumisreissulle Helsingin Kalevalaisten Naisten kerhohuoneeseen, Sommeloon, lähteminen, limittyivät iloisen väriseksi päivien helminauhaksi.

 

 

 

Jokapäiväiset korumme

Olen pujottanut tähän tekstiini koruihin liittyvää metaforia. Kalevala Korun läheisyydessä sijaitseva toimisto ja toisaalta se, että Liitto omistaa Kalevala Korun, vaikutti minuun enemmän kuin alun perin kuvittelinkaan. Omistan jonkun verran koruja, mutta ennen tätä harjoittelua en ole niitä oikein osannut käyttää. Kuvittelin, että korut kuuluvat lähinnä juhlaan eivätkä arkeen. Kaivoin muutamat Kalevala Koruni rasioistaan noin kuukauden päästä siitä, kun harjoitteluni oli alkanut. Kalevala Korujen lisäksi aloin pitää myös muita korujani enemmän, kuten onnenkoruani, jo edesmenneeltä isoäidiltäni saamaani meripihkakaulakorua. Meripihkakoru on yksi rakkaimmista koruistani, johon rakastuin harjoittelun aikana uudestaan.

 

Aarre kotiinviemisiksi

Sain Kalevala Korulta tämän vuoden uutuuskorun, pronssisen Uljas-riipuksen, lainaan Maailma kylässä -festivaaleilla kannettavaksi. Ihailin korua jo ennen sen kaulaani laittamista, mutta viimeistään kun koru oli ylläni, hullaantuminen otti vallan. Päätin hankkia korun itselleni paitsi muistoksi kivasta harjoittelusta, myös antamaan voimaa ja uskallusta tuleviin päiviini – sanalla sanoen tuomaan uljautta. Kaiken kaikkiaan harjoittelusta jäi käteeni kauniin korun lisäksi myös lisävarmuus omaan kirjoittamiseen, kipinä järjestötyöhön ja vaikuttamiseen, into kalevalaisuuden ja juuriemme hyödyntämiseen myös nykyajassa sekä oivallus siitä, että tekemisestään nauttimalla voi saada aikaan paljon – aivan kuten Naisen Ääni -tietokantaan kirjoittamani naisetkin saivat. Kiitos tästä kaikesta Kalevalaisten Naisten Liitto!

 

Karoliina Randelin