Tutkijan työssä parasta on itsenäisyys ja luovuus. Näitä molempia asioita pääsin toteuttamaan tänä keväänä tehdessäni taustatyötä vuoden 2018 Kalevalan päivänä avautuvaa ravintola Kestikartanosta kertovaa verkkonäyttelyä varten. Kestikartano oli Helsingissä Ateneumin takana vuosina 1946–1967 toiminut Kalevalaisten Naisten omistama ravintola. Legendaarinen Kestikartano ylläpiti suomalaista ruokakulttuuria pitopöytineen ja toi pääkaupungin humuun niin runonlaulantaa kuin kansallispukunäytöksiä.

 

Verkkonäyttelyä voi työstää hyvin pitkälti kuin mitä tahansa näyttelyä. Näyttely tarvitsee idean, kohderyhmän, käsikirjoituksen, katsottavaa, koettavaa ja luettavaa. Luovuutta tarvitaan silloin kun kartoitetaan mistä kaikkialta tietoa voi löytyä ja keihin kannattaisi ottaa yhteyttä. Mielenkiintoista historiasta kertovaa aineistoa voi päätyä ajan kuluessa yksityisille ihmisille, yrityksille ja tietysti viranomais- ja kulttuurilaitosten varastoihin. Tavoitteeni oli haalia mahdollisimman paljon tietoa Kestikartanosta pohjaksi näyttelyn käsikirjoitukselle ja näyttelyteksteille. Lisäksi etsin kuvia eri arkistoista ja museoista sekä yksityisiltä henkilöiltä, kartoitin valokuvattavia esineitä museoista ja Kalevalaisten Naisten tiloista sekä selvittelin tekijänoikeusasioita.

 

Mielenkiintoisinta, mutta usein puuduttavinta tutkimustyössä on arkistoaineiston läpikäynti. Kalevalaisten Naisten Liiton, Kestikartanon ja Aino-Mari Mecklinin arkistot Kansallisarkistossa olivat pääaineistojani selvittäessäni ravintolan vaiheita. Arkistotutkimusta voisi verrata arkeologiaan. Aletaan kaivella ennalta määritellystä kohdasta ja sieltä joko löytyy jotain tai sitten ei. Löytöjen järjestelmällisyys ja laatu on täysin riippuvainen aineiston luoneista ja sitä aikaisemmin käsitelleistä ihmisistä, miten he ovat aineistoa kohdelleet ja nähneet tarpeelliseksi säilyttää asiakirjoja, kuvia, esitteitä, mainoksia ym., sekä sattumasta: onko aineiston tai osan siitä pyyhkäissyt mennessään luonnonvoimat, tulipalo, sota tai ihmisten välinpitämättömyys ja huolimattomuus. Suurin osa kaiveltavasta aineistosta koostuu joka tapauksessa epäolennaisesta tauhkasta, jonka seasta välillä siivilöityy tiedon jyväsiä.

 

Kahlasin Kansallisarkistossa tunti tolkulla läpi kokousten pöytäkirjoja, vuosikertomuksia ja kaikenlaista sekalaista asiakirja-aineistoa sisältäviä kansioita. Kaikesta siitä muodostui lopulta varsin kattava kuva Kestikartanon toiminnan vuosista, ravintolan ylä- ja alamäistä. Arkisto- ja kirjallisuus- ja kuva-aineiston pohjalta kirjoitin Kestikartanon historian eri aihealueista kertovia tekstejä, joista lopulta yhteistyössä näyttelyn muiden tekijöiden kanssa suodattui yleisön nähtäville tulevat verkkonäyttelyn näyttelytekstit ennalta sovittujen teemojen pohjalta.

Työrupeamani Kalevalaisten Naisten Liitossa oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Bonuksena sain mainioita uusia tuttavuuksia, joiden kanssa oli ilo työskennellä!

 

  Teksti ja kuvat Viivi Alajuuma, Kestikartano-projektityöntekijä

 

Kestikartano oli Helsingissä Ateneumin takana vuosina 1946–1967 toiminut Kalevalaisten Naisten omistama ravintola.