”Oi on suuret Suomen herrat,
mieluisat meren takoa!
Teiltä käyn kyselemehän
tieoa varsin vaatimahan:
Tänne teiät ken ajeli
ken ajeli, ken pakotti?
Miekkoiset ministeriötkö
vaiko itse maanisännät?
Omako käski mieli käyä
oma tahtoi tarkka päänne?
Kuille saitte saalahille!
Meitä saamahan savihin,
kiinnittämähän kivihin?”
Näin lauloi setojen tunnettu runonlaulaja Miku Ode kuvanveistäjä Alpo Sailolle, taidemaalari Carl Bengtsille ja etnomusikologi A. O. Väisäselle kesällä 1922 Obinitsan kylässä. Ode oli siihen aikaan iäkäs, miltei unohdettu, kuitenkin huumorintajuinen ja tietoinen omasta taidostaan. Häneltä merkitsi talteen yli 20 000 säettä virolaisten kansanlaulujen kerääjä Jakob Hurt vuonna 1903. Sailon kivipatsas valmistui, ja siitä tehty pronssinen rintakuva seisoi tähän päivään asti Kalevalaisten Naisten Liiton toimiston ikkunalaudalla. Oden patsas on saanut nyt uuden kodin. Liitto lahjoitti sen 2.09.2017 uudesti syntyneen Viron kansallismuseon kokoelmiin.
Oli jälleen tilaisuus ihailla Viron kansallismuseon perusnäyttelyitä, historiallista katsausta Kohtaamiset ja suomalais-ugrilaisten kansojen kavalkaadia Uralin kaiku. Olen nähnyt nämä aiemmin kaksi kertaa, kuitenkin olen jälleen löytänyt uusia ennen näkemättömiä kohteita. Oli ilo havaita, että muut ovat samaa mieltä. Sateisena lauantain iltapäivänä yleisöä oli paljon, oli lapsiperheitä, nuoria pareja, nuorisoryhmiä ja virolaisia sekä suomalaisia opastettuja ryhmiä. Museot aina tekevät voitavansa, kuitenkin onnistuminen on viime kädessä yleisöstä kiinni. Viron kansallismuseo on onnistunut eikä työ ole valunut hukkaan, yleisö on tyytyväinen.
Museossa odotti kolmas näyttely, joka esittelee virolaisia kansanpukuja.
Ihastuttavaa! Upeita kansanpukuja, on paikallisia, arki- ja juhlapukuja, kesä-ja talvipukuja joka makuun! Puvut seisovat vapaasti ja kävijä saattaa kurkistaa, miltä ne näyttävät selin.
Virolaiset arvostavat kansanpukuja ja pukeutuvat mielellään kansallispukuihin. Näistä puvuista voi ottaa vaikka mallia, tarkistaa kankaan sidosta, kirjontakuvioita ja miettiä, voisiko ommella omaan kansallispukuun vaikka toisen röijyn tai pitkän verkatakin. Apua tähän löytyy kansallispukukonsultilta, joka arkisin päivystää museossa. Pitsitausta korostaa asujen veistoksellisuutta ja väriloistoa. Onnistunut ratkaisu. 
Tartto on hyvien ajatusten kaupunki – tokaisi Leili-oppaamme ja minun mielestäni innostava sellainen! Hyvää syksyn alkua!
Ildikó Lehtinen
Kuvat Seija Tiihonen ja Ildikó Lehtinen.