Syksyn saapuessa moni miettii jatkaisiko aikaisemmissa harrastuksissa tai alkaisiko uuden harrasteen. Itselläni oli sama tilanne muutama vuosi sitten. Uudelle paikkakunnalle muutettuani jäin yksi pitkäaikaiselle harrastustauolle, joten aloin katselemaan uutta. Huomasin sattumalta paikallislehdessä pienen jutun kansallispukutuuletuksesta. Puku oli minulla ollut kaapissa jo pitkään ja kerran olin sitä julkisesti käyttänyt. Lähdin etsimään tietoa järjestäjästä.
Onneksi löytyi kotisivut ja riittävästi rohkeutta lähteä mukaan ihmettelemään, vaikka en ketään tuntenut paikan päällä lähipuistossa. Siellä oli joukkio naisia, joilla oli päällään, vaikka mitä pukuja, joita en tuntenut. Lisäksi oli pieni runoesitys sekä pukujen esittely paikalle saapuneille katsojille. Ainoa asia mikä jäi itseäni harmittamaan, oli se, etten kehdannut ottaa tosissani sitä ”piknikeväät mukaan ”-kehotusta ja jouduin tyytymään katseluun ja pukuloiston ihailuun. Paikalla oli myös hymyileväinen Kalevalaisten Naisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, joka toi minulle yksinäiselle kävijälle käteen Pirta-lehden ja pyysi liittymään jäseneksi. Asia jäi hautumaan, mutta palasin siihen myöhemmin ja laiton jäsenlapun menemään.
Tarina kohdallani jatkui siihen, että nyt toimin puheenjohtajana paikallisessa yhdistyksessä ja mietin, miten saisin jäseniä yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen, jolla ei oikeastaan ole omaa toimitilaa. Yhdistyksen, joka toimii tapahtumissa ja järjestää tapahtumia, joihin kaikki voivat tulla. Yhdistyksen, jossa on paljon jäseniä, joista osa ei pääse tai ei halua tulla tapahtumiin mukaan kulkuvaikeuksien tai muun syyn takia. Mutta hei kaikki haluavat olla jäseniä ja tulevat silloin kun pääsevät.
Kyllä sinusta on kalevalaiseksi naiseksi
Monissa yhdistyksissä toivotaan uusia jäseniä. Kaikki eivät varmaankaan ole varmoja siitä, olisiko heistä myös kalevalaiseksi naiseksi, se kuulostaa niin hienolta ja ylevältä. Tähän voin reippaasti vastata, että kyllä on. Tahto toimia mukana ryhmässä riittää. Eikä siihen tarvita kansallispukua, vain ripaus kiinnostusta perinteisiin, myytteihin ja kulttuuriin. Haaste on tietysti kulttuuriperintöä ylläpitävältä yhdistykselle se, että pitäisi pystyä järjestämään jäsenilleen sellaisia tapahtumia ja toimintoja, jotka kiinnostaisivat kaikkia – myös eri ikäisiä ihmisiä. Toisaalta tämä haaste saa myös monipuolistamaan toimintaa siten, että yhdistys ei uraudu vaan pyrkii kehittymään. Tässä uudet jäsenet ovat tervetulleita ideoiden ja ehdotuksien kanssa. Yhdistyksenä meidän on vaan hyväksyttävä se, että kaikki eri toiminnot eivät kiinnosta kaikkia, mutta kun vuosittain on jotain koko kulttuurin sektorilta tarjolla. Monipuolisuutta, mutta ei uuvuttavan paljon.
Itselleni olen ottanut tänä vuonna haasteeksi laajentaa omaa tietämystäni ja avata Kalevalan sekä osallistua kässäkahvila -ajatuksella toteutettavan virkkuu/neulekerhomme toimintaan. Aina voi oppia jotain uutta ja jokainen voi tuoda jotain uutta yhdistyksen toimintaan, jos ei muuten niin osallistumalla.
Eeva Koivula, Etelä-Kymenlaakson Kalevalaisten Naisten puheenjohtaja
Kuvat Nina Backman, Aino Portrait Series