Kalevalan päivä on runsaan viikon päästä. Sen on Elias Lönnrotin suurtyö. Siitä lähti liikkeelle suomalainen kansallistunto ja suomalaisuus sekä suomen kielen kehittyminen. En nyt kirjoita hänestä yhtenä keskeisimpänä kansallisena yhteiskunta- ja kulttuurivaikuttajana tiellä Suomen itsenäisyyteen. Kerron muutaman tarinan Eliaksesta kuvatakseni häntä arkisissa toimissaan.
Elias omisti Sammatissa Nikun talon, jossa asui 1862-75 tosin käytännössä vain kesäajat ja joululomat tyttärien käydessä koulua Helsingissä. Tältä ajalta on Reino Silvanto kertonut kirjassaan ”Sammatti” seuraavan tarinan, josta sanatarkka lainaus.
”Elias Lönnrotin kyytimiehenä Sammatissa oli monet vuodet hänen Nikun talon torpparinsa Kalle Parvi (Sparv). Kalle Parvi tottui isäntäänsä hyvin, ymmärsi ja kunnioitti häntä ja osasi mukautua tilanteisiin.
Kerrankin oli Elias Lönnrot pysähtynyt kansakoululle ja sisälle lähtiessään sanonut koulun portailla kyytimiehelleen: ”odotahan täällä, niin kyllä minä sitten sinut tapaan”, mihin Kalle Parvi oli myöntänyt ”kyll vaa”. Mutta leikkisät sammattilaiset ohikulkija olivat kuulleen Elias Lönnrotin sanat – kun Sammatin silloinen murre ei tuntenut tavata-sanaa – kehottaneet Lönnrotin poistuttua Parvia ”korjaamaan luunsa” ennen kuin ukko tulee takaisin ottamaan hänestä henkeä. Kalle Parvi ei kuitenkaan lähtenyt käpälämäkeen, vaan sanonut, ettei niin hyvä mies voi häntä tappaa”.
Toinen tarina on lainattu Aarne Anttilan kirjasta ”Elias Lönnrot – elämä ja toiminta”. Todettakoon vielä, että Eliaksen toimesta Sammattiin tuli kansakoulu 1867.
”Kolera raivosi Helsingissä ja lähialueilla vuonna 1831. Elias Lönnrot sai määräyksen lääketieteen kandidaattina mennä apulaislääkäriksi Hietalahden sairaalaan. Tänä kurjuuden aikana sattui sentään ainakin yksi hauska välikohtaus, josta Lönnrot kertoi vielä vanhana sydämensä pohjasta nauraen.
Lönnrot oli tekemässä työtään paljasjaloin ja paitasillaan, kun odottamatta ilmoitettiin, että yrmeydestään tunnettu kenraalikuvernööri Zakrevski saapuu sairaalaa tarkastamaan. Neuvokkaasti Lönnrot paneutui vuoteeseen ja isoisältään Mustapää-Matilta peritty tummahko ihonväri tuli tarpeeseen, jos koskaan. Zakrevski pudisti huolestuneena päätään Lönnrotin vuoteen vieressä todeten: ”katsopas, kun tuo on niin musta, se pian kuolee”.
Tällä episodilla on mielenkiintoinen jatko. Lönnrot hoiti tehtävänsä niin hyvin, että hänestä tehtiin ns kiertävä lääkäri torjumaan koleraa. Tämän hän suoritti niin mallikkaasti, että hän sai huomionosoituksena tsaari Nikolai ensimmäiseltä briljanttisormuksen. Tämän Lönnrot antoi kihlajaislahjaksi tulevalle vaimolleen Maria Piponiukselle v 1849.
Elias Lönnrotista on lukuisia tarinoita. Ne kuvaavat hänen vaatimattomuuttaan, auttamishaluaan ja inhimillisyyttä. Arvokkaita ominaisuuksia itsekukin.
Kirjoittaja Risto Piekka, Paikkarin torpan tuki ry:n puheenjohtaja.