”Yhdessä hyvä tulee!” on mottomme: siihen liitämme kaikkia kalevalaisia yhdistävän vuoden teeman: Metsän henki – veden voima.

Erikoisen kesän 2021 aikana onkin syntynyt, melkein huomaamatta, uusia mukavia yhteisiä tapaamisia, suurempia ja pienempiä.

Suomi 100 vuoden kunniaksi Norrtäljen kunnan lahjoittama rakas, Savossa syntynyt Koivumme on toiminut vetonaulana monelle mukavalle tapahtumalle, jos ei muuta niin vaan juttutuokiolle. Usein kuuluu sanat ”Tavataan Koivulla”.

Koivu sijaitsee Norrtäljen kaupungin puistossa, kaupungin keskustaan ulottuvan Ahvenanmeren lahden, Norrtälje-lahden rannalla, erittäin kauniilla paikalla. Silja Line -varustamon Turku -Norrtälje laivojen, Skandia ja Nordia, entisen sataman kohdalla. Laivaliikenne Turusta Norrtäljeen loppui 1960-luvun loppupuoliskolla, kun merta lähempänä sijaitsevasta Kapellskärin niemestä valmistui päätesatama Turun ja Norrtäljen väliselle laivaliikenteelle.

Norrtäljen lahden kärkeen laskeutuu kaupungin läpi kulkeva Norrtäljen joki, mikä aikoinaan toimi viikinkien kulkureittinä Uppsalasta Itämerelle. Tänä päivänä viihtyvät erilaiset kalat Norrtäljen joen puhtaassa vedessä ja niinpä, yhtenä kauniina päivänä, Kalevala-porukka päätti kokeilla kalaonneaan, silakat sieltä saalistettiin ja savustettiin. Meillä kaikilla oli niin mukavaa, kuten Putte Possulla aikoinaan.

Me, Roslagen Kalevalaiset, olemme löytäneet toisenkin meille sopivan, metsän siimeksessä sijaitsevan, tapaamispaikan, aivan omanäköisemme, kaupungin reunalla sijaitsevasta 4H-maatilasta. Tilalla on tilaa sekä ulkona että sisällä, saamme lainata pihan ja pirtit aina tarvittaessa. Koronavuoden vuosikokouskin onnistui hienosti, sääntöjä tarkasti noudattaen, maatilan pihamaalla.

Syyskuussa vietämme 4H tilalla Suomiviikonlopun, luvassa kahden päivän aikana ohjelmaa kaikenikäisille, esim. musiikkivierailuja sekä Suomesta että Ruotsista.

Tervetuloa Norrtäljen Suomi-päiville 18.–19. syyskuuta!

Eino Leinoa, suvea ja runoutta juhlimme kaupunkimme kirjaston luentosalissa. Yhden ainoan tunnin tapahtumasta syntyi yllättävän tunnelmallinen tuokio, Leinon runot ja Vellamo-kuoron esittämä osa Nocturnesta herkisti jokaisen sydämen.

Näillä eväillä eteenpäin syyskaudelle. Toivomme kaikille kalevalaisille uutta voimaa ja intoa tulevalle toimintakaudelle.

Aulikki Lundgren, Roslagen Kalevalan koronakesän kuulumisia

Kuva: Yhteisiä viestejä Koivun luona.