Helsingin taideyhdistys järjesti Kalevala-aiheisen kuvataidekilpailun. Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja Aila Nieminen kutsuttiin valitsemaan voittajateos numeroitujen, nimettömien teosten joukosta. Kuvassa vas. Tuula Pellikainen, toiminnanjohtaja Sirpa Huttunen ja puheenjohtaja Aila Nieminen.

Kilpailun voitti Väinämöisen ja Ainon kosiomatka, joka on Tuula Pellikaisen Vedic art -työ. Kilpailutyöt ovat verkossa Helsingin taideyhdistyksen sivuilla. Voittajateos julkistettiin Kalevalan päivänä 28.2.2022 Kalevalaisten Naisten Liiton toimistolla Helsingin taideyhdistyksen väen ja KNL:n puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa.

Tuula Pellikainen ja Marianne Matikka Helsingin taideyhdistyksestä.

Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohjaja Aila Niemisen perustelut valinnasta:

“Hyvät taiteen ja Kalevalan ystävät

Kilpailutyön voittajan valinta on vaikea tehtävä. Ja tulos kertoo aina valitsijastaan. Kun luin teoksen nimen, kesti hetken aikaa, kunnes sain kuvamaailmasta kiinni. Aika pian tartuin tarinaan, sillä halusin palauttaa mieleeni sen moninaiset juonen käänteet. Voittajatyön tekijä ei kuvaa teoksessaan ainoastaan tarinan pääosanesittäjiä, vaan sivuroolissa näyttäytyvän äidin osaa. Äitiäkään hän ei kuvaa, vaan äidin vierivistä kyyneleistä syntyvää maailmaa ja keväistä käenkukuntaa. Teoksen tunnelma ei ole valoisa ja aurinkoinen, vaan tarinasta kumpuavan tumman tunteen mukainen: kuohuvan kosken täyttämä ja kultaisten käkien peittämä.

Väinämöisen ja Ainon kosiomatkaksi nimetty kilpailuteos on äärimmäisen vahva ja voimakas. Se on samalla kekseliäs ja hallittu esitys aiheesta, joka haastaa katsojansa ja vie hänet myyttisen maailman rajalle. Teos on samalla ajaton mielikuva myyttisestä ja oletetusta menneisyydestä.

Teoksessa käytetty vedic art -menetelmä on kuin luotu Kalevalan kuvittamiseen. Maalausprosessiin syvälle pureutuva metodi kuljettaa tekijän alkukantaisen luovuuden lähteille ja vapauttaa hänet löytämään oman ilmaisuvoimansa, tekniikasta riippumatta.

Tekijä on mielestäni tavoittanut teoksessa myös kalevalaisen runolaulun ytimen, kalevalamitan. Runolaulun poljennon, rytmin ja lukuisat toistot.”

– Aila Nieminen –

Tuula Pellikaisen teos Väinämöisen ja Ainon kosiomatka on nähtävillä Kalevalaisten Naisten Liiton näyteikkunassa: Neljäs linja 24, Helsinki.

Tekijä lahjoitti teoksen Kalevalaisten Naisten Liiton kokoelmaan. Kiitämme lämpimästi lahjoituksesta.

Yhteistyössä Helsingin taideyhdistys ja Kalevalaisten Naisten Liitto.

Kuvat Olli Malmivaara.