Olemme varmasti kuulleet kuinka isovanhempamme kertovat, miten he nuorena kävivät tansseissa, juhlissa ja vaikkapa omissa häissään. Nämä olivat tilaisuuksia jolloin oli kohteliasta ja normien mukaista pukeutua hyvin ja näyttää asialliselta tilaisuuteen nähden. Jos omistit jotain arvokasta, sitä ei pidetty arkipäivinä, vaan pyhinä kirkkoon mennessä. Näytettiin muille, että osaat tilanteen mukaan sopeutua asulla ja asusteillasi.

 

Ennen, naisen normaali pukeutuminen Suomessa oli jotakuinkin mekko, essu, liivi, lipokkaat, sukat ja huivi. Näissä näkyy reippaan ja tarmokkaan emännän käytännöllisyys, kuten huivi, joka suojaa auringonvalolta ja essu, joka suojaa lialta ruokaa laittaessa. Turhaa hienohelmaisuutta arjen töissä katsottiin paheeksi, ja arvostettiin fiksua pukeutumista. Työnteko oli etusijalla, ja emäntä hoiti kotityöt isännän tuvassa. Naisten vaikutusvalta kodin ulkopuolella ei ollut mittava, ja näin itseilmaisu vaatteiden kautta jäi taka-alalle.

 

Nykyään naiset pukeutuvat vapaammin ja ilmaisevat itseään kotimaisilla kankailla ja asusteilla, kuten klassisella Marimekolla ja Kalevala-koruilla. Marimekko kannustaa rohkeasti kokeilemaan uutta, osoittamaan avoimuutta ja luomaan uusia ja kiinnostavia kuvioita niin elämään kuin kankaille. Kalevala-korut ovat arvostettuja ja jokainen on varmasti sellaisia löytänyt mummonsa tai äitinsä korurasiasta. Niitä pidetään yllä ylväästi ja mieluusti kerrotaan muille, jos kyseinen koru sattuu olemaan harvinaisempi. Kuvioissa on usein teemana asioita, jotka ovat lähellä suomalaisen sydäntä, kuten luonto, sen kasvit ja muu ympäristö. Niin vaatteissa kuin koruissakin näkee kuinka taidokkaasti suunnittelijat ovat tuoneet inspiraationsa esiin, mutta samalla säilyttäneet sitä aitoa suomalaisuutta. On hienoa, että ihmiset jaksavat monien vuosienkin jälkeen pohtia ja tulla esille luovien ja värikkäiden ideoidensa kanssa, ja saattaa ne muiden näkyville. Ylpeys ja panostus varmasti näkyvät lopputuloksissa ja ne painuvat iki-ihanina suomalaisten mieleen.

 

Ilmatar ja Pohjolan neidot kuvataan Kalevalassa luonnonkauniiksi, suorastaan lumoaviksi kaunottariksi. Tässäkin näkyy, että Suomessa on aikojen alussa arvostettu luontoa ja luonnollista kauneutta, eikä pelkkiä turhuuksia. Luonto itsessään, joka on ollut maailmassa jo kauan jatkaa edelleenkin hurmaamista sen ihmeillä ja osa myös huomaa tämän kauneuden, joka ei katoa, vaan päinvastoin pyrkii alituisesti vaikuttamaan meihin ihmeillään.

 

Tellervo, Tapion neiti, metsän tyttö tylleröinen,
utupaita, hienohelma, hivus keltainen, korea.

 

Tellervoakin kuvataan Kalevalassa koreaksi metsän tytöksi, olettakaamme siis, että hänkin on luonnonkaunis. Fiksuja naisia löytyy niin vanhoista kansantaruista kuin tosielämästäkin. He tietävät mitkä ovat oikeita prioriteetteja elämässä ja ymmärtävät, että kauneus tulee aina olemaan katsojan silmässä.

 

Loppujen lopuksi kauneus ei ratkaise sitä mitä pinnan alla piilee. Todellista kauneutta on luonto ja oma luonteesi, jotka kehittyvät ajan myötä ympäristön mukaan. Ei ole niinkään väliksi pidätkö Marimekkoa tai Kalevala-koruja, mutta ei käy kieltäminen etteikö ole huikeaa, kun saa näyttää omaa luonnetta materiaalisessa muodossa. Perinteiden vaaliminen on tärkeää, mutta myös niiden kehittäminen on suuressa valokeilassa, jos tahdomme sulautua yhteiskuntaamme ja muovautua sen mukana. Itseesi uskominen ja rohkaiseminen auttavat itsesi ilmaisussa, ole ylpeä juuristasi ja suomalaisuudestasi ja osoita sitä aina silloin tällöin, jos se vain tuntuu mukavalta. Sen “oman jutun” löytäminen pukeutumisessa on kuitenkin osa itseäsi, tapahtuipa se sitten kansanpuvussa, Suomi T-paidassa tai Marimekon raitapaidassa.

 

Noora Kojo 9 E, Imatra