Muotoilun opiskelija Jenna Lee Shenyer sai vuonna 2020 Kalevalaisten Naisten Liiton Elsa Heporauta -apurahan.  Hän oli mukana Maalöydöstä koruksi -hankkeessa muotoilijana ja teki osana hanketta maisterin tutkintoonsa kuuluvan opinnäytteen Aalto-yliopiston muotoilun koulutusohjelmaan. Lopputuloksena syntyi pieniä keraamisia uurnia, jotka ovat nyt esillä Kalevalaisten Naisten Liiton näyteikkunassa.

Jenna Lee Shenyer tutustui aluksi Museovirastoon tulleisiin uusiin maalöytöihin, joita oli tehty metallinpaljastimilla.
– Mielestäni maalöydöt olivat hyvin tulkinnanvaraisia, mystisiä menneiden aikojen muistoja. Erityisesti esineiden eläinhahmot ja ornamentiikka olivat kiinnostavia, Jenna kertoo.

Jos toimeksiantonani olisi tullut perinteinen tuotemuotoilu, lähtökohta olisi ollut selvä. Mutta millainen koru syntyisi nykypäivänä muinaislöytöjen pohjalta? Olisiko se eläinkoru vai jostain yksityiskohdasta syntynyt uusi koru? Miten korua käytettäisiin? Prosessin aikana tutkimuskysymys muutti muotoaan.

Aluksi Jenna pohti paljon korun merkitystä. Lisäksi uudetkin maalöydöt muistuttivat koruja, joista oli jo valmistetty toisintoja aikaisemminkin. Miten voi luoda jotain uutta, mutta silti säilyttää muotokielen samanlaisena? Kalevala Korun tuotemaailmasta irtaantumisen lisäksi haasteeksi nousivat Covid-19 viruksen aiheuttamat rajoitteet, jotka varjostivat tekemistä. Jenna teki kotonaan kokeiluja erilaisten vahojen, metallien ja savien kanssa. Ne eivät tuottaneet haluttua lopputulosta ja hän yritti ymmärtää, mistä se johtui.

– Ehkä esineestä lähtee aina pieni pala sielua, kun sitä monistetaan ja tuotetaan suurissa määrin, Jenna pohti. Oma henkilökohtainen suhtautumiseni nousi sitten ohjaamaan työtäni: päädyin zeniläiseen estetiikkaan, jossa kaiken täytyy olla harkittua ja kaunista, mutta ei kuitenkaan liian kaunista ja täydellistä.

Mitä me loppujen lopuksi pidämme tärkeänä? Muistoa.

Jokaisella meistä on unelma korusta ja käsitys siitä, millainen koru voi olla. Ihmiset kokevat asioita eri tavoin oman elämänhistoriansa vuoksi.  Me muotoilijat emme voi vaikuttaa siihen, miten vastaanottaja kokee muotoilemamme tuotteen. Asiat voidaan myös esittää eri kontekstissa, jolloin niiden merkitys muuttuu täysin.

Projektin edetessä punaiseksi langaksi tuli kiinnostus elämän kiertokulkuun. Jenna vietti kesän 2021 Yhdysvalloissa, jolloin hänen isoäitinsä kuoli. Jennan äiti kertoi isoäidin rakastaneen boheemia tyyliä, joka ei aikanaan 50-lukulaiseen amerikkalaiseen maaseutuidylliin ollut soveliasta. Silti isoäiti oli säilyttänyt vuosikausia rakkaita aarteitaan korurasioissaan. Kesällä Jennan äiti antoi hänelle isoäidin koruja, joita äiti ei ollut uskaltanut tai voinut itse käyttää. Mitä muuta arvoa koruilla on kuin sen raaka-aineen arvo? Usein arvon määrittää yhteisö, ympäristö ja oma suhtautuminen. Joku voi pitää kultaa turhamaisena, kun taas joku toinen pitää puolestaan muovikorua täysin arvottomana.

Korut ovat viestintuojia.

Joskus naiset käyttävät koruja säilyttääkseen muistoja ihmisistä tai tapahtumista, mutta myös pitääkseen lähellään muistoa rakkaasta ihmisestä.[1] Niin myös korujen säilytys rasioissa on tapa järjestellä muistoja. Myös korun subjektiivinen arvo syntyy jokaisen omasta suhteesta koruun – ihmisistä ja tärkeistä tapahtumista. Pelkkä koru ilman sitoutumista on vain tuote. Tämän ajatuksen kanssa Jenna kamppaili koko hankkeen ajan. Toiselle ihmiselle ei voi luoda merkitystä ja sitoutumista. Toisaalta kuten missä tahansa tuotesuunnittelussa tavoitteena on asiakaskunnan kartuttaminen ja erilaisten vaihtoehtojen tutkiminen.

Idea uurnasta syntyi mutkittelevan tien kautta. Etenkin Yhdysvalloissa vietetty kesä kirkasti ajatusta säilyttämisestä ja muistosta. Entä jos tekisikin korutuotteen sijasta uurnan? Yhtä lailla sillä on muiston merkitys kuin korulla. Jos käyttäisi muotokielessä maalöytöjen muotoja ja eläinaiheita? Syntyi vahva visuaalinen ajatus siitä, millaisia ne voisivat olla – jopa sarja erilaisia keraamisia rasioita. Vaikkei varsinaista käyttökorua projektista syntyisikään, se liittyisi silti koruprojektiin.

Tutkiessaan markkinoita Jenna havaitsi, että uurnat olivat yleensä hyvin suurikokoisia. Ne on pääosin tarkoitettu ihmisen tuhkalle, joka on haudattava vuoden kuluessa tuhkauksesta tai jollain toisella tavalla siirrettävä lopulliseen säilytyspaikkaan. Tuhkauksen tavat ja säännöt ovat maakohtaisia ja esimerkiksi Yhdysvalloissa erilaiset tuhkakorut ovat suosittuja. Jennalla on itsellä pieni sydänkoru, jonka sisällä on isoäidin tuhkaa. Uurnista, kuten koruistakin, mielipiteitä on laidasta laitaan. Usein pinnalle nousee ajatus luopumisesta, mutta joskus haluamme myös pitää muiston lähellämme.

Me tahdomme säilyttää. Me tahdomme muistaa.

Opinnäytteen taiteellinen osuus käsittää taiteellisen produktion, jossa lopputuloksena syntyi 30 keraamista uurnaa. Ne ovat uniikkeja yksittäiskappaleita, sillä niissä on kokeiltu erilaisia vaihtoehtoja. Kala ja Kori -uurnamalleista kehkeytyi enimmäkseen valkoisia, mutta myös sinisiä ja mustia värikokeiluja. Muotokielikin vaihteli. Uurnat ovat halkaisijaltaan noin 10 cm, jolloin niiden lopullinen käyttötarkoitus voi olla monipuolinen. Uurnat ovat esillä Kalevalaisten Naisten Liiton näyteikkunassa Helsingin Kalliossa, osoitteessa Neljäs linja 24.

[1] Ahde-Deal, P. 2013. Women and jewelry: A social approach to wearing and possessing jewelry. Helsinki: Aalto University School of Arts, Design and Architecture.